Laita Javascript päälle!

Viikonlopun lähiveneilyä

Stora Herrö

Sain rutistettua ensimmäisen kesäloman jälkeisen työviikkoni päätökseen. Tämä aiheutti hinkua merelle, vaikka sääennuste ei hääviä keliä illaksi povannutkaan. Pirautus kimppaveneemme toiselle kippariperheelle, ja suunnitelma oli selvä: poika matkalla tarhasta kyytiin, kaupasta eväät matkaan ja kohta nähdään laiturilla. Sinne saavuttuamme alkoi niitä pisaroita tietysti sillä hetkellä ripsuttelemaan.

Tasaisen harmaaksi sateeksi käynyt perjantai-ilta ei houkuttanut veneilemään Porkkalan selän yli, vaikka siellä olisikin ollut Gunga Din -veneellinen lisäseuraa. Valitsimme saareksi Split Potille uuden tuttavuuden Espoon vesiltä: Stora Herrön. Saari oli uutuuskohde myös suurelle osalle miehistöämme. Muistelin sen sopivan myös keräyskohteeksi mustikanhimoiselle Lauralle.

Juuri, kun olimme lähestymässä Stora Herrön poijuja, kävi sade ärjyksi. Kelluimme rantautumismatruusin märkiä vaatteita vältääksemme saaren edustalla tuuheimman saderintaman poistumisajan. Pian se rauhoittui, ja nappasimme noin kolmesta tyhjillään olevasta poijusta kiinni yhden, ja sidoimme keulan laituriin. Tämä jäikin illan ainoaksi fyysiseksi kosketuksi saareen. Sade nimittäin jatkui koko illan, joten saarikierros päätettiin jättää suosiolla aamuksi. Aaro ja Joonas saivat telmiä veneessä itsensä väsyksiin. Nukahtivatkin tästä hyvästä sen verran pian, että vanhemmille jäi aikaa ottaa pokeriturnaus keskipitkän kaavan mukaan.

Aamulla sää näytti vielä harmaalta, mutta sade oli onneksi ohi. Laura pääsi siirtymään mustikkaämpärin täyttöön, jolloin meille miesväelle jäi tehtäväksi viskoa kiviä ja huiputtaa näkötorni. Bongasimme kierroksella saaren huussit ja keittokatokset asiallisen kuntoisiksi. Aurinkokin työnsi harmauden edestään, ja ympärillämme oli taas kesä. Lämpöön köllähtämisen sijaan hyppäsimme veneeseen ja palasimme Lauttasaareen. Siellä oli nimittäin jo uusi miehistö odottelemassa sisääntuloaan. Mäkiset pääsivät Svinön salmen läpi takaisin lähtöpisteeseen ja muuttolaatikoitaan pakkaamaan. Vaihdon yhteydessä käväisimme kotilaiturin Pirate-ravintolassa sapuskoimassa. Itse tykkäsin tilaamastani kolmen lihan  burgerista, mutta muiden lautasilla olleet grillipihvit jättivät kuulemma jälkeensä nälän.

 

Suomenlinna

Mikko ja Valtteri astuivat laivaan minun ja Aaron seuraksi. Kahden isän ja kahden pojan seurueemme päätti jatkaa lähiveneilyä suunnaten Suomenlinnaan. Useinhan siellä on tullut muuten käytyä, ja joskus veneelläkin pistäydyttyä, mutta yötä en ollut ikinä tällä linnakesaarella viettänyt. Joten nyt mäjäytimme Split Potin Suomenlinnan vierasvenesatamaan, eli Valimon laituriin. Veimme viimeisen saatavilla olleen, veneellemme sopivan kokoisen paikan.

Ampaisimme pian aloille asettauduttuamme saunaa kohti. Osuimme kuitenkin tunnin välein sukupuolta vaihtavan saunavuoron naisten kohtaan, joten meidän oli tyydyttävä pelkkään suihkutteluun. Valitettavasti suihkusta tihkusi vain haaleaa vettä. Joten siirryimme pikaisesti takaisin veneelle hyödyntämättä sen laajemmin vierassataman tarjontaa. Terassi olisi kyllä näyttänyt tunnelmalliselta.

Sunnuntaiaamu jatkoi edellisen iltapäivän aloittamaa aurinkoista linjaa. Veimme innokkaat tenavat linnoituskierrokselle. He juoksentelivat rauniot läpi, ihmettelivät tykkejä sekä sukelsivat sukellusveneen sisuksiin. Turistikierroksen päätteeksi irroitimme köydet ja palasimme kotisatamaan viikonloppureissulta ennätyksellisen vähin merimailein (noin 34 NM).

Lokitiedot

Kippari(t)
,
Miehistö
, , , ,
Tuuli
Heikko tuuli, 0-3 m/s
Kohtalainen tuuli, 4–7 m/s
Navakka tuuli, 8–13 m/s
Pilvisyys
Selkeää
Puolipilvistä
Pilvistä
Sadetta
Veden lämpötila
16-18 °C
Kohteet
,
Alueet
Espoo, Helsinki
Avainsanat
, , , , , , , , , ,
Sukellusvene Vesikko - Suomenlinna
Sukellusvene Vesikko - Suomenlinna
Sukellusvene Vesikko - Suomenlinna
Valtteri ja Aaro Suomenlinnassa
Aaro Suomenlinnassa
Aaro ja Valtteri Suomenlinnassa
Aaro Suomenlinnassa
Aaro, Mikko ja Valtteri Suomenlinnassa
Suomenlinnan telakka
Aaro Suomenlinnassa
Suomenlinna
Suomenlinnan vierasvenesatama
Suomenlinnan vierasvenesatama
Split Pot Suomenlinnan vierasvenesatamassa
Suomenlinnan vierasvenesatama
Suomenlinnan vierasvenesatama
Suomenlinnan vierasvenesatamassa
Suomenlinnan vierasvenesatamassa
Suomenlinnan vierasvenesatamassa
Suomenlinnan vierasvenesatama
Split Pot Stora Herrössä
Stora Herrö retkisatama
Stora Herrö retkisatama
Väylä Stora Herröstä
Kaparen Stora Herröstä katsottuna
Kaparen ja veneitä Stora Herrön näkötornista katsottuna
Tomi ja pojat Stora Herrön näkötornissa
Maisema Stora Herrön näkötornista
Aaro Stora Herrön näkötornissa
Stora Herrö
Kivenviskojat, Stora Herrö