Laita Javascript päälle!

Saimaan suuri seikkailu

29.6.Sunnuntai / Maanantai. Lappeenranta

Laura ja Joonas saapuivat paikalle sovitusti lähes kukonlaulun aikaan. Hikisinä ja hieman sekavina veneen aiemman reissun miehistö raahautui vierassataman kylpylään saunomaan ja valmistautumaan kohtaamaan arjen haasteita. Veneen siivousurakasta selvittyään miehistö kippari Mäkistä lukuunottamatta ahtautui tämän autoon ja lähti kotimatkalle. Edellisen gastin kantapäiden vielä näkyessä tippui taivaalta ensimmäiset pisarat ja pian tämän jälkeen jyrähteli ukkonen Lappeenrannan yllä.

Sään äkillisen muutoksen johdosta perheemme päätti jäädä Lappeenrantaan yöksi. Jatkuvasta sateesta huolimatta onnistuimme suorittamaan muonatäydennystä ja tutustumaan Lappeenrannan keskustaan kohtuullisen hyvin. Jos palvelu vierassatamassa ei aivan sitä veneily-ystävällisintä olekkaan, niin sataman keskeinen sijainti kuittaa kivasti palvelupuutoksia. Positiivisena puolena LPR:n vierassatama tarjoaa joka aamu paikallislehdet kannettuna muovitettuina veneen perälaudalle.

30.6. Maanantai / tiistai. Imatra, Kylpylän ranta

Edellisenä aamupäivänä alkanut sade jatkui yhtä kyytiä aina 30 h ajan. Tuulisesta säästä ja sateista huolimatta päätimme ajella veneellä Imatran edustalla sijaitsevalle vanhalle Imatran kylpylälle saakka. Valinta oli hyvä, sillä päivä sujui kehnosta säästä huolimatta mukavissa merkeissä kylpylän allasosastolla. Illasta sade taukosi, tullaksen kuitenkin seuraavana päivänä takaisin. Pitkähkön saderupeaman jälkeen kaikki, mitä emme olleet saaneet veneen sisään sadetuojiin, oli veneen pressutusten alla märkää. Illalla viritimme sekä sähkötoimisen autolämmittimen että webaston päälle kuivattamaan venettä max teholla. Parin tunnin ”luukutuksen” jälkeen vene oli pressuja myöten täysin kuiva. Lappeenrannasta lähdettäessä vene tankattiin ja septi tyhjättiin. Imatran kylpylä on suositeltava pysähdyskohde. Pienehkö kylpylä tarjoaa kylpyläpalveluita kaipaavalle mukavat lilluttelut. Kylpylän erikoisuutena kylpylässä alkaa tasaisin väliajoin keinotekoinen rankkasade ja ukkonen, jotka olivat ihan kivoja kokemuksia. Olisivat olleet hyvinkin paljon eksoottisempia mikäli ulkona ei olisi vallinnut täysin sama ilma.

1.7. tiistai / keskiviikko. Hietasaari, Suursaimaa

Aamusella kävimme vielä pesemässä ja kuivattamassa vaatteita kylpylähotellin pesuhuoneessa. Tämä on loistava palvelu, jota ilmeisesti veneilijöille ei liiemmin mainostella. Saimme vinkin naapuriveneeltämme. Puhtoisin ja kuivausrummutetuin vaattein lähdimme ajelemaan kohti luodetta. Täysin tyynessä ja sateettomassa, mutta kylmässä säässä (+12C) saavutimme erinomaisen retkisataman nimeltä Hietasaari noin klo 13.00 aikaan. Hietasaari oli luonnon puolesta yksi reissun hienoimpia saaria. Etelä/länsipuolella olevassa suojaisessa lahdenpoukamassa on noin 5 veneen vetoinen pieni laituri ja poijut. Osa veneistä ajoi veneensä suoraa hiekalle ilman ankkuria. Hietasaaresta löytyy paras kohtaamani keittokatos, joka on varustettu erittäin kattavasti erilaisilla pihakeittiövälineillä. Keitimme perunat ja laitoimme kaikki ruat katoksessa, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan erinomaisesta saarisaunasta. Veneitä oli paikalla sen verran vähän, että saunavuoroista oli helppo sopia ja pääsimme tunnin miettaiselle saunavuorolle kolmistaan. Saarella on kaksi toisiaan lähellä olevaa kivaa hiekkarantaa, jotka erottaa toisistaan välissä olevan kapea kannas. Maasto on hiekkaista kangasmetsää. Luotopolkuja seuraillen saarelta löytyy myös kiva sisäjärvi. Harmiksemme pian saapumisemme jälkeen alkoi jälleen satamaan ja uimaan +14C asteiseen veteen uskaltauduttiin vain saunan paahtamina pikakäynnille.

2.7. keskiviikko / torstai, Puumala ja Rokansaari

Muonavarojen ehtyessä valikoitiin päivän päämääräksi Puumala, jossa hoitaa kauppa-asiat sekä kahvitovin mittainen työasioiden hoito mobiililaitteilla. Jälkimmäistä en voi suositella kenellekkään lomailijalle. Varsinaiseksi päivän päämääräksi olimme päättäneet Savonlinnan eteläpuolelta löytyvän Piispan huvilan. Puumalassa törmäsimme kuitenkin edelliseltä reissulta tutuksi tulleeseen Sunwind-purjehtija Aapoon perheineen ja he saivat meidät vakuuttuneeksi Rokan saaresta, jota ei kannattaisi Suur-Saimaalla jättää väliin. Rokan saari sijaitsee vain 20min ajon päässä Puumalasta, joten kohteemme muuttui lennosta. Rokan saarelta löytyy lukuisia kivoja uimarantoja ja pitkähkö laituri veneen kiinnitykselle.  Aapon suositus ei ollut turha, saari on kyllä eksoottinen ja kiva. Harmillista vaan että jälleen taivaalta sateli pisaroita kylmähkössä säässä. Saarelta löytyy myös sauna, joka sijaitsee kuulemma sisäjärven rannalla, jossa astetta paria Saimaan vettä lämpöisempää pulikointia luvassa. Meiltä jäi tällä kertaa sauna kokematta. Koimme myös keikuttavimman reissuyömme, sillä Rokan saaren pohjoiskärjessä sijaitseva laituri on avoin länsisuunnasta kohtuullisen ison selän yli puhaltavalle tuulelle. Meidän yönä tuuli puhalteli 10-13m/s lounaasta ja vene keikkui pituussuunnassa yön yli mukavasti

 

3.-4.7. torstai / perjantai / lauantai, Savonlinna, Casinon ranta

Reissun tuulisin päivä. Paikoin tuuli puhalteli arvioni mukaan jopa 14-15m/s puuskissa. Säätiedotuksessa taisi olla 12m/s lupaus. Sateet alkoivat tässä kohtaa reissua muuttua onneksi pitkistä tasaisista sateista kuurottaisiksi sateiksi. Paikoitellen aurinkokin alkoi pilkahtelemaan ja joka kerta kun valkoinen möllykkä näkyi ylhäällä alkoi leveä hymy leviämään miehistön kasvoille. Jätimme Rokan saaren aamuvarhaisella taaksemme, sillä edessä oli reissun pisin yksittäinen legi. Kohteenamme oli Savonlinna, johon putput vauhdilla saavuttiin noin 16.00 aikoihin. Kova sivuttaistuuli teki mallikkaasta rautautumisestamme räpellyksen. Poijuköyttä ei ensiyrittämällä saatu osumaan ja tuuli tömäytti veneen komeasti kylki edellä laituriin. Onneksi lepuuttajat hoitivat tehtävänsä hienosti. Casinon ranta oli mielestäni reissun kivoin vierassatama. 7 euroa maksavilla lipuilla pääsimme Casinohotellin kylpylään, joka tuli leikkihuoneen kanssa tarpeeseen, sillä jatkuvat sadekuurot kiusasivat meitä myös Savonlinnan kaksi vuorokautiseksi venyneen visiittimme ajan. Torstaina vierailimme Olavinlinnassa, jossa rakenneltiin perjantaina alkavia kuuluisia Oopperajuhlia.  Perjantaina kiertelimme kovin kansainvälisessä tunnelmassa kylpevää Etelä-Savon pääkaupunkia ja maistelimme paikalliset toriherkut kuten lörtsut ja tönköt. Savonlinnasta mukaamme tarttui grilli paikkaamaan edellisellä reissulla hävitettyä ja paljon mainitte, kunniaa ja kiitosta saanutta isäntägrilliä. Uusi palloversio on tehokas mutta tilaa vievä. Nähtäväksi jää pääseekö uusi grilli Split Potin vakiokalustoon. Savonlinnasta jäi säistä huolimatta oikein positiivinen kuva eräänlaisena Saimaan veneilyn pääkaupunkina. Kaupunki sijaitsee sopivasti keskivaiheilla kun ajattelee vesistöjen pohjois-eteläsuuntaa. Sanoisin että Savonlinna on veneilijän ehdoton must kohde. Vierassatamia löytyy useampiakin ja suurin osa niistä sijaitsee Keskustassa tai keskustan tuntumassa.

5.7. lauantai / sunnuntai. Pollansaari, Linnasaaren kansallispuoistossa

Linnasaaren kansallispuiston alueella etelässä sijaitseva Pollansaari löytyy Saimaan venematkailuoppaasta retkikohteena. Saari sijaitsee parin mailin päässä merkatuilta väyliltä ja on ilmeisesti siitä syystä vähemmän vierailtu kohde. Saarella on ennen asustanut pienviljelijä/kalastaja perhe, jossa perheen äiti menehtyi traagisesti lapsen synnytyksessä. Isä jäi asustamaan saarta poikiensa kanssa ja elinkeino tuli lähinnä kalasta jota käytiin myymässä mm. Savonlinnan torilla. Näiltä ilmeisesti n. 50 vuotta sitten vallinneilta ajoilta saaressa on vieläkin havaittavissa asumisen jälkiä. Saaren rannalle on noin 35-vuotta sitten jätetty puinen rahtilaiva hylyksi lahoamaan. Saimme siitä muutaman foton tänne. Meitä lykästi, sillä sunnuntai aamuna paikalle karautti paikallinen veneilijä/kalastaja, joka tiesi kertoa meille saaren lähihistoriasta. Saarellamme vietti aikaa kanssamme myös Savonlinnasta kotoisin olevan eläkeläisveneilypariskunta, Norppa 10, veneellään. Poikamme Joonas seuraili heidän kalojenperkausoperaatiotaan kohtuullisen intensiivisesti ja hetken päästä tuli vanhemmilleen kertomaan kaiken ahventen perkauksesta. Yllätykseksemme hienoisella savon murteella. Kalastusta koitimme mato-ongilla myös itse. Saaliiksi saatiin muutamia särkiä ja pari alimittaista ahventa. Eivät päätyneet kattilalle asti tällä kertaa.

6.7. sunnuntai / maanantai. Oravi

Oravi oli meille mainittu vierassatamissa useammastakin suusta hienona vierailukohteena, joten emme halunneet missata sitä. Lähtö Pollönsaaresta venyi kuitenkin pitkälle iltapäivään ja sen mukana saapuminen Oravin kanavalle meni myöhäiseksi. Oravissa on hyvät palvelut sekä kaunis kanavamiljöö. Perheellemme emme keksineet  Oravissa kumiveneilyä kummempaa tekemistä mutta myöhäisestä saapumisesta johtuen päätimme jäädä kanavan vierassatamaan yöksi. Suosittelen Oravin läpiajamista. Toki paikalla on myös hyvä lounastaa tai ottaa terassilla muutama sihijuoma. Pidempiaikaiseen pysähtymiseen paikka oli meille muutoin vähän tylsä. Oravi vaikutti olevan eräänlainen luontomatkailijoiden tukipiste, josta sitten suunnataan kanooteilla tai muilla vesikulkupeleillä Linnasaaren kansallispuoston suuntaan tai Kolovedelle päin.

7.7. maanantai / tiistai Muuraissaaren eteläpuolella oleva randomsaari, Koloveden kansallispuiston pielessä

Oravista hankittujen elintarvikkeiden sekä polttoaineen tankkauksen turvin tiesimme edessämme olevan muutama vuorokausi luonnon saaria vailla palveluita. Ensimmäinen näistä löytyi Koloveden kansallispuiston liepeiltä. itse kansallispuistossa ei moottoriveneillä saa liikkua laisinkaan. Hyviä asumattomia saarikohteita löytyy kuitenkin paljon, kesämökkejä näkyy harvakseltaan siellä täällä. Meidän saari valikoitui katselemalla luontoa, ei karttaa. Väylien ulkopuolella muutamia maileja ajeltuamme löysimme reissumme pienimmän yöpymissaaren, jonka pituus oli ehkäpä 50 metriä ja leveys 25.  Saarella suoritettiin uuden grillimme tulikoe ja lihat paistuivat jopa hieman liian rivakasti edelliseen grilliin nähden.  Pieneltä saarelta löytyi muutamia valtavia muurahaiskekoja, joten käärmeistä ei ollut tietoakaan. Päivä oli ensimmäinen todellinen hellepäivä. Ilma siinä 25C ja aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta todella kuumasti. Uimassa, vielä noin 18C vedessä, oli käytävä ahkerasti. Sää muuttui tänä maanantaina loppuloman ajaksi erittäin kesäiseksi ja asustuksemme keveni pitkistä vaatteista shortsi/t-paitalinjalle. Koko ensimmäisen viikon kiusanneet sateet, tuulet ja kylmyys olivat tiessään.

8.7. tiistai / keskiviikko Muuraissaari, Kermajärvellä

Uusi päivä, uusi järvi. Näin ajattelin kun lähdimme ajelemaan Heinäveden kuvan kaunista, kapeikkoista ja virtaavaa venereittiä pohjoiseen päin. Kermajärvi sijaitsee noin puolivälissä matkaa Oravista Kallavedelle mentäessä. Järvi on kirkasvetinen ja paikoitellen aika syväkin. Ensimmäiseksi yöksi ankkuroiduimme järven Itäpäädyssä olevan random saaren rantaan. Ranta oli avoin tuulille, jotka kuitenkin olivat tiessään.

 

9.7. keskiviikko / torstai, Heinäveden kirkonkylä

Kermajärven suurin paikkakunta on Heinävesi. Tämä muutaman tuhannen asukkaan muuttotappiokylä on järven rannalla korkeahkojen mäkien päällä. Kylän tuntomerkki, Heinäveden kirkko, toivottaa veneet tervetulleiksi näkymällä pitkälle järvelle. Kirkonkylän satamassa vierasvenesatamaa pitää sympaattinen paikallinen varttuneempi pariskunta. Saimme lainata heidän autoaan ilmaiseksi kauppareissua varten. Kylän keskusta sijaitsee reilu kilometrin matkan päässä satamasta ja matka on pitkälti ylämäkeä. Käväisimme kaupoilla. Sataman vieressä on erinomainen uimaranta, jossa poikamme pääsi plutaamaan jo selkeästi 20+ asteisessa vedessä. Kippari kävi suorittamassa reissun komeimman loikan uimarannan hyppytornin korkeimmalta paikalta (n.6M). Illaksi vuokrasimme todella tilavan ja toimivan perhesaunan 15 euron hintaan vierassatamasta.

10.7.torstai / perjantai. Varistaipaleen sulku, kanava ja Valamon luostari, Juojärvellä

Kuten useat muutkin kohteet reissullamme, valikoitui Valamon luostarikin meille edellisessä satamassa olleiden paikallisten veneilijöiden suosituksesta. Varistaipaleen sulkua mainostetaan suomen korkeimpana Sulkuna 15 metrin nousulla/laskulla. Sulku on kuitenkin jaettu 4 peräkkäiseen kammioon ilmeisesti puunuiton vuoksi. Sulku vietti vierailumme aikana 100-vuotisjuhlia. Ennen Juojärvelle saapumista tulee varistapaleen sulun jälkeen vielä toinen, 5-metriä nostava, kaksi kammioinen sulku. 6 kammion läpi ajaminen oli mahtava kokemus vaikka ottikin aikaa mennessä noin 4-tuntia. Juojärvi lienee Ms. Split Potin korkeimmalla merenpinnasta sijaitseva järvi. Laskelmieni mukaan järven pinta on hieman reilu 100 metriä merenpinnan yläpuolella. Valamon luostarille saavuttiin klo 16.00 tienoilla sopivasti päivällisaikaan, joka nautittiin Luostarin ravintolassa.

Uusi Valamon luostari on näyttävä paikka kun ajattelee että se on rakennettu keskelle metsäistä ympäristöä. Luostari vaikutti elävältä paikalta johtuen monista vierailevista turisteista. Luostari valmistaa myyntiin saakka omaa valko-, puna- ja jälkiruokaviiniään. Punaviini ei ollut aivan kipparin makuun mutta punaisista viinimarjoista ja lakasta valmistettu makea jäkiruokaviini oli erinomaista. Viini nautittiin täydellisessä auringonlaskussa venee peräkannella. 0,5L / 12e. Kipparia kiinnosti myös tieto siitä että luostari on alkanut tislaamaan myyntiin tulevaa Wiskiä. Harmikseni prosessi on vielä liian alkuvaiheessa ja tämä jumalten juoma vielä kypsymässä tunnyreissä.

11.7. perjantai / lauantai. Vehmersalmi, Kallaveden suulla

Paluumatkalla edellispäivän pitkään kestänyt sulutus onnistui nyt reilussa kahdessa tunnissa. Keli oli tyyni ja helteinen, joten plaanasimme Suvasveden järven lävitse Vehmersalmen eläväiseen pikkusatamaan. Vehmersalmi on jo sen verran lähellä Kuopiota, että Puijon torni erottui horisontista selkeästi. Päivä Vehmersalmella sujui uiden viereisellä hiekkarannalla sekä nauttien rantabaarissa illalla soittelevasta live-bändistä.

12.7. lauantai / sunnuntai. Kuopio, Maljalahden vierassatama

Matka tänne taittui reissun aiemman tyylin mukaisesti pääosin hidasta 5-6 solmun nopeutta, nauttien Kallaveden maisemista ja ihastellen lähestyvää Kuopiota. Perille päästyämme piipahdettiin jälleen rannalla uimassa hikikarpalot pois iholta, täyttämässä masut Raxin Pizza-antimilla ja tämän jälkeen aloitettiin veneen suursiivous operaatio, joka viimeisteltiin vasta seuraavana aamuna. Veneellämme piipahtivat Lauran sukulaisia Kuopiosta (ex.satakuntalaisia) sekä Kuopiossa kesästä nauttiva Arctic Sea asuntolaivan kapteeni Jokke perheineen.

13.7. sunnuntai / maanantai. Maaninka, Simon mökillä

Pitkään veneestä kateissa ollut kippari Simo perheineen saapui veneelle meidän vielä suorittaessa perinteisiä ja pakollisia satamaoperaatioita: tankkaus, septintyhjennys ja vesisäiliöiden täyttö. Aloitus oli hyvä, sillä saimme juuri veneen kuntoon ja valmiiksi uusia seikkailuja varten. Perheiden miehistö (Tomi+Joonas+Simo ja Aaro) lähtivät suorittamaan veneen siirtämistä reilu 20M päässä sijaitsevalle Maaningalle, jossa Simon suvun tilava kesämökki sijaitsee. Naisisto (Laura+Anna) kävivät kaupassa ja ajoivat matkan autolla. Vene jätettiin yöksi ankkuriin noin 70 metrin matkan päähän  mökkirannasta johtuen loivasta rannasta. Miehistö siirtyi nauttimana saunoista, illallisista sekä illan kohokohtana tapitettiin telkkarista jalkapallon maailmanmestaruuskisojen loppuottelu Saksa – Argentiina, jonka Saksa lopulta käänsi voitoksi. Päätän reissu raportoinnin matkan osalta tähän. Simo jatkaa sitten tarinaa matkalta Maaninka – Lappeenranta. Meidän perhe kurvasi maanantai iltamyöhäisellä autolla Kuopiosta Helsinkiin.

Saimaaveneily oli meriveneilijälle hieno ja erilainen kokemus. Positiivisimpina kokemuksina  Saimaalla veneiltiin rauhassa, satamissa oli aina tilaa. Heinäveden vesireitti oli upea kokemus kauniine maisemineen ja virtoineen. Ihmiset Savossa ja Karjalassa ovat lupsakoita ja mukavia. Kauneimmat saaret, joissa kävimme, olivat Suursaimaan alueessa sekä koloveden liepeillä. Hienoja kangasmetsiä ja hiekkasaaria. Kumpuilevaa maastoa. Kysymykseen tarjosiko saimaa Saaristomeren kohteisiin, kuten Jurmo tai Björkö, yhtä päräyttävää nähtävää,vastaus on helppo: ei tarjonnut. Saimaa on kuitenkin omalla tavallaan hieno alue liikkua vesillä ja veneily astetta paria leppoisampaa kuin Suomenlahdella/Itämerellä. Mielestäni yksi parhaista, ellei jopa se toistaiseksi paras, perheen veneilyloma tämä reissu oli.

Navionicsin mukaan matkaa LPR-Maaninka kertyi: 260,5NM Dieseliä kului: 338L. Kulutus siis: 1,3L/NM

Lokitiedot

Kippari(t)
Miehistö
,
Tuuli
Heikko tuuli, 0-3 m/s
Kohtalainen tuuli, 4–7 m/s
Navakka tuuli, 8–13 m/s
Kova tuuli, 14–20 m/s
Pilvisyys
Selkeää
Verrattain selkeää
Puolipilvistä
Verrattain pilvistä
Pilvistä
Sadetta
Veden lämpötila
18-20 °C
Kohteet
, , , , , , , , , , , , , , ,
Alueet
Saimaa, Suomi
Avainsanat
, , , , , , , , , ,
Miehistö passivoituneena
Matkaväsyä
Mittaristo näytti plaanatessa tältä
Hietasaaren laituri
Perhe ja hyvin varusteltu keittokatos
Keinu hietasaaressa
Sisäjärvi Hietasaaressa
Sadepäivään sai keksiä tekemistä neljän seinän sisällä
Bird yey kuva veneestä. Otettu Puumalan sillalta.
Puumala
Rokansaaren laituri
Rokansaari
Rokansaaren länsirantaa
Hiekkaa Rokansaarella
Rokansaarelta
Isi ja poika puutöissä
Tälläinen ohjaamonäkymä hallitsi ensimmäistä lomaviikkoa
Skipper on duty
Puumala-Savonlinna väliltä
Villapaita lämmitti kylmänä ensimmäisenä lomaviikkona
Tuuli yltyy, maininkeja ei näkynyt
Savonlinnaa
Savonlinnan nähtävyyksiä: Saimaa laiva sekä Olavinlinna
Parkissa Savonlinnan Casinon vierasvenesatamassa
Savonlinnasta. Taustan Heinävesi alus tuli vastaan useammankin kerran reissulla
Olavinlinnassa otettu perhepotretti
Olavinlinnan taittuva kulkulaituri
Matka keskustasta kohti Casinon vierassatamaa
Casinon rannasta
Pollänsaari
Potti ankkuroitunut Pollänsaareen
Joonas ja Laura etsii aarteita Pöllänsaaresta. Metsämansikkaa löytyi
Pöllänsaaren ykköskalakaislikko
35 vuotta sittten rantaan hylätty mädäntyvä laiva
Pöllänsaaressa keitetiin potut nuotiolla
Jälkkäriksi räiskäleitä, tottakait!
Joonas narraa ahvenia perälaudalta
Laura ja Joonas ongella ennen Oraviin lähtöä, vene ankkurissa apajilla
Sieltä se tuli, 0,1 kg:n ahvena
Laura putputtelee ja rentoutuu
Joonas sai auringolta ja aurinkolaseilta terveiset kasvoilleen
Oravin kanavamiljöötä
Oravia kanavan suulleppäin kuvattuna
Oravi
Heinäveden reitillä on suuri määrä vihreitä ja punaisia merimerkkejä
Joonas antaa Lauralle kroolausvinkkejä
Randon saaresta löytyi suvä ranta. Kulku veneeseen oli hieman haasteellista mutta ei haitannut
Kuivattelua perälautauinnin jälkeen
Joonas lähettää kaarnalaivan
Tähän saareen pystytettiin teltta
Tähystäjät työssään
Maasto alkoi Pohjoisempana kumpuilemaan kivasti
Sulutusta heinäveden reitillä
Sulkuhommia
Reimarin heiluminen paljasti kovan virtauksen
Merimerkkejä järvellä
Varistaipaleen sulku
Jostain ilmestyi hiekkatönkäreet
Kotimaista järvimaisemaa
Jokailtainen ohjelma, Futiksen mm kisat
Saimaalaiva
Sisälläkin oli kivaa
Heinäveden kirkonkylän vierassatamassa
Vasen rakennus on sauna. Todella hyvä sauna!
Heinävedellä shoppailemassa
Kirkko erottunee kuvasssa keskellä mäenpäällä
Uusi vaalamon luostari
Heppapatsaan selässä Valamolla
Valamolta
Valamolla oli kiva leikkiä kumiveneellä
Isin täydellinen auringonlasku ja jälkiruokaviini
Kanavamatruusit
Varissalmen suomen suurin sulku
Varissalmen ja Taipalsaaren sulkujen miehitetty ohjauspiste
sulutusta
Järvimaisemaa
Pitkästä aikaa plaanattiin täysin tyynessä kelissä
Kalliolohkareihin tehtyt kirjoitukset eivät aivan näy kuvassa
Juojärven selän ylitys
Kapteeni vaihtoi shortsikeliin sään mukana viimeiselle viikolle
Saimaan veneet ovat tyypillisesti rentoja niin nimiltään kuin yleishabitukseltaan
Joonas menossa pulahtamaan
Vehmersalmi, ollaan jo melkein Kuopiossa
vehmersalmen laituri
Vehmersalmen baari. Sama omistaja omistaa myös Maljalahden sataman Kuopiossa
Potti Vehmersalmen laiturissa
Leikitään isi hyrrää!
Uinti on poikaa pojalleni
Taas mennään
Kuopion torilla
Kuopiossa rentoutuneena
Maljalahden satamassa Kuopiossa
Maljalahti
Joken asuntolaiva Maljalahdessa
Kuopion edustalla pyöri turisteja lennättävä vesitaso
Joonaksen rantaspurtti menossa, ei saa häiritä
Joonas keksi piiloutua
Pää vain jäi näkyviin. Kuva kuopion hiekkarannalta
Sukulaisia kylässä
Maljalahdesta
Maaninka, reissun päätepiste ja Simon suvun mökki