Laita Javascript päälle!

Kauden finalisointi, osa2, Valkosaari

Veneilykauden piti olla jo paketissa. Nostoa ei kuitenkaan oltu aikataulusyistä vielä ehditty tehdä, kun eteen sattui keliltään erinomainen sunnuntaipäivä. Eihän sellaista voinut olla hyödyntämättä veneilyyn. Pikainen soitto isälle, joka oli manannut miten ei ollut vielä tämän veneilykauden aikana saanut veneilykutsua. Asian ehti vielä korjaamaan. Mukaan tuli isovanhempiensa luona majaillut Jossu-tyttö, eli siskontyttö.

Keli oli lähes pilvetön. Aurinko lämmitti mukavasti muuten koleaa ilmaa. Silti veneen keulakansi oli vielä saapuessamme jäässä pakkasyön jäljiltä.

Kohdevaihtoehdoiksi nimesin pari läheltä löytyvää laiturisaarta: Käärmesaaren Espoon puolella ja Valkosaaren Helsingin ytimen edustalla. Näistä isä valitsi Valkosaaren. Sikäli hauska kohde, että se oli itselleni kokonaan uusi. Putputtelimme Kaivopuiston ohi Valkosaaren tyhjään laituriin kylkikiinnitykseen. Pieni saari komeine vihreäkattoisine rakennuksineen oli aitiona muista vierailijoista. Tuo NJK-pursiseuran paviljonki on peräisin vuodelta 1900. Yhteysvene oli lopettanut liikennöinnin saareen syyskuuhun. Saatoin kuvitella 50-paikkaisen vierassataman eläväisyyden heinäkuussa. Melkein pitäisi joskus itsekin kokeilla yöpymistä tässä lähivierassatamassa. Saisi yhdistettyä keskustan terassikierroksen tai viereisen Klippanin Saaristo-ravintolan illallistamisen samaan pakettiin.

Harmillisesti yhdyslaituri Klippanin saarelle oli poissa käytöstä, joten saarikierroksemme jäi Valkosaaren nopeasti nähdyksi pyörähdykseksi. Söimme mummon matkaan laittamat eväät laiturin penkeillä Helsingin aurinkoisen syksyinen ydinkeskusta maisemana.

Paluumatkalla Johanna sai kokeilla veneen ohjailua. Laituriin itseänsä pyöritellyt Silja Europa sivuutettiin kuitenkin Simon kipparoidessa. Mittasimme vielä veden lämpötilan, joka oli yllättävänkin korkeat 7 astetta. Köydet napsautettiin kotilaituriin neljän jälkeen. Split Pot jätettiin satamapressun alle nostoa odottelemaan.

Matkaa kertyi 6,6 NM.

Lokitiedot

Kippari(t)
Miehistö
,
Tuuli
Heikko tuuli, 0-3 m/s
Pilvisyys
Selkeää
Veden lämpötila
5-8 °C
Kohteet
Alueet
Helsinki
Avainsanat
, , , ,
Split Potin kansi oli jäässä vielä lähtiessä
Valkosaari, tulevan talven tyhjentämä vierassatama ja pursiseuran paviljonki
Silja Serenaden keula
Juha ja Johanna Valkosaaren laiturissa
Split Pot ja Tallink-Siljan isompi pääpotti
Pursiseuran paviljonki, Valkosaari
NJK:n paviljonki, Valkosaari, Helsinki
Valkosaaren telakka
Valkosaaren kuvauksellinen paviljonki
Johanna Valkosaaren piknik-laiturilla
Split Pot Valkosaaren laiturissa
Juha Valkosaaressa
Johanna ja Valkosaaren NJK:n paviljonki
Maisema Valkosaaresta Suomenlinnaa kohti
Valkosaaresta merelle päin
Johanna kokeilee Split Potin kipparointia
Split Pot Johannan ohjaamana
Split Potin syysajelua
Silja Europa kääntää itseään niin, että kurssi näyttää kuvassa uhkaavalta
Lauttasaaren kotilaituria kohti