Laita Javascript päälle!

Käärmeluoto viskitasting

Aktiivisimman veneilykauden kynnyksellä kipparit käväisivät lähisaaressa suunnittelemassa seuraavia veneilyreissuja. Ja ennen kaikkea valitsemassa aluksen viskireservin. Urakkaan oli valikoitunut mukaan 5 viskiehdokasta. Laadukkaamman odotusarvon sisältäneet tuotteet pitivät testissä puolensa. Aluksemme virallisen viskin tittelin kesälle 2011 voitti Chivas Regal 18 v. Varaviskiksi sijoittui Laphroaig.

Läntinen Käärmeluoto on mitä mainioin päivä- ja yökäyntikohde. Toinen kippareistamme tunnustikin rampanneensa tällä saarella ahkerasti teini-ikäisestä lähtien. Saaren länsipuolella on syvä kallioranta kiinnityslenkkeineen, joka on tosin avoin etelä- ja lounaistuulille. Saaren pohjoisosassa on hiekkaranta, ja sen lähistöltä löytyy keittokatos sekä huussit. Eteläinen osa on näyttävän korkeaa ja kallioista. Käärmeluodon korkeimmalta kohdalta avautuu vaikuttava maisema lähisaaristoon ja avomerelle.

Useimmiten Käärmeluodolla on paikalla vähintään päiväkävijöitä. Tällä kerralla saimme kuitenkin suorittaa tasting-urakan ylhäisessä yksinäisyydessä.

Lokitiedot

Kippari(t)
,
Tuuli
Heikko tuuli, 0-3 m/s
Pilvisyys
Verrattain pilvistä
Kohteet
Alueet
Espoo, Helsinki
Avainsanat
, , , , ,
Käärmeluoto5
Käärmeluoto4
Käärmeluoto3
Käärmeluoto2
Käärmeluoto1