Helteinen kesäloma Saimaalla

13.7. Kuopio, Maljalahti

Perhe Vunnelin Saimaan valloitus käynnistyi Turku-Tukholma-Turku -laivaristeilyn jälkeisenä sunnuntaiaamuna noin 400 kilometrin maantiekruisailulla. Kohteemme Kuopion Maljalahden vierassatama saavutettiin iltapäivästä juuri, kun kimppavenettämme edelliset viikot luotsanneet Mäkiset olivat viimeistelemässä siivousoperaatiotaan.

Tavaroita ei nosteltu autosta eikä autoon, veneeseen lastattiin vain Simo ja Aaro. Veneestä siirrettiin autoon Laura. Suunnitelmana oli nimittäin jatkaa yöksi Simon mummon mökille Maaningalle. Miesten ja poikien tehtäväksi jäi siirtää vene, jolloin naiset joutuivat siirtymään mökkimiljööseen kumijaloin ja kaupan kautta.

13. – 14.7. Virranniemi, Maaninka

Lähdimme plaanailemaan Maljalahdesta Kallavettä pohjoiseen kohti Ruokovettä. Viitostien alitus ei onnistunut ihan merikortin mukaisesta kohdasta. Hieman pohjoisempaa mahduimme heittämällä myös maantiesiltoja matalamman rautatiesillan ali. Kuopio – Maaninka -väli oli lähes kokonaan tuntematonta vesistöä molemmille kippareille. Simo oli liikkunut lapsuudesta asti tutussa mökkiympäristössään vain soutamalla ja pikkumoottoreilla lähivesiä kierrellen. Monesti olin kyllä vuosien varrella pohtinut mahdollisuutta ajaa Maaningan mökille omalla veneellä.

Nyt tämä lapsuudesta asti fiilistelty ajatus läheni 25 solmun matkavauhtia. Kauaa ei kokka humissut kun noin 20 mailin matka taitettiin ja tuttu punainen mökki oli tuulilasin takana. Mökkiranta on valitettavasti liian matala rantautumiseen, joten Slit Pot ankkuroitiin hieman etäämmälle noin 1,5 metrin syvyyteen. Naiset olivat jo ehtineet perille, ja Laura saapui soutuveneellä miehistöämme ja tavaroitamme vastaanottamaan.

Illan ohjelmassa oli ensin kapteenien keskikokoiset rantautumisiivut veneessä ja lapsilla välitöntä uintia. Sauna lämmitettiin kylkiäisiksi, ja ruoat saatiin pöytään juuri kun futiksen MM-loppuottelu alkoi. Mökkimiehistö väsähti pelin päätyttyä ja Saksa jatkoi juhlintaa.

Uinteja jatkettiin aamulla siitä, mihin ne oli illalla jääneet. Lounaan jälkeen Tomi sukelsi urheasti moottoritilaamme asentamaan vihdoin saatua oikeankokoista ilmansuodatinta.

Maaningan Virranniemestä tuli Split Potin historian toistaiseksi ja todennäköisesti myös pysyvästi pohjoisin käyntikohde. Itämerellä samalla korkeudella olisi Vaasa. Korkeutta merenpinnasta tulee tälle Maaningan pisteelle kuitenkin 82 metriä.

14. – 15.7. Kuopio, Maljalahti

Simo ja Tomi ajoivat veneen kahdestaan takaisin edellisen päivän lähtöpisteeseen, Kuopion Maljalahden Kallamarina-vierassatamaan. Muu väki tuli paikalle autolla. Anna ja Aaro nousivat laiturille vilkuttelemaan Mäkiset autolla kotimatkalleen. Asettelimme hieman turhan runsaat tavaramme veneeseen, jonka suoritettuamme kirmasimme läheiseen leikkipuistoon. Aaron käytettyä uudenkarhean puiston vempeleisiin riittävästi energiaa pääsimme jatkamaan matkustajasatamaa kohti. Käynnissä oli mukava artsutapahtuma, jossa oli mukana design- ja käsityömyyjiä sekä erilaisia työpajoja. Lasten puurakennuskojussa Aaro pääsi nikkaroimaan itselleen laivaa.

Menimme matkustajasatamaan katsomaan komeaa Ukko-laivaa, kun viereen alkoi rantautumaan Osmo-laiva. Aaro pääsi köysipojan hommiin. Miehekkään kokoisen laivan köyden kiinnittäminen taisi aiheuttaa miehekästä nälkää. Viereinen Ravintola Wanhasatama terasseineen tarjosi meille tähän sopivaa lääkettä. Einestelymiljöö oli upea, mutta eväät S-ryhmäläiseen tapaan perustasoisia ja vähämakuisia.

Illan ohjelmassa oli vielä Maljalahdessa asuntolaivansa kanssa kesämajailleen ystäväpariskunnan häiden epävirallinen juhlistaminen. Nousimme Artic Sectorin  yläkannelle nauttimaan Lotan ja Joukon kanssa Kuopion lämpimänä tummuvasta illasta.

Aamukahvit kävimme hörppäämässä Kuopion legendaarisella torilla lörtsyjen kera. Aaro pääsi hurjastelemaan teatterin takana sijaitsevaan liikennepuistoon. Lounas syötiin Joukon ja Lotan suosituksesta Kallamarina-satamamme Thousand Lakes -ravintolassa. Kuuntelu kannatti, sillä ainoana lounasvaihtoehtona tarjoillut chorizo-pyörykät olivat suorastaan naurettavan maukkaita. Kahvien kohdalla vieressä kesäänsä viettänyt Artic Sector -asuntolaiva lähtikin käymään sukulaisvetoisella päiväristeilyllä, ja me irrottauduimme samaan matkaan.

15. – 16.7. Hietasalo, Kallavesi

Plaanasimme Kuopiosta vain vartin läheiseen Hietasalon saareen, jossa kerrottiin sijaitsevan Pohjoisen Saimaan parhaat hiekkarannat. Ensisilmäykseltä näin näyttikin olevan. Paikalla oli rutkasti pienempiä veneiltä, jotka olivat ajaneet nokan suoraan hiekalle. Itsellemme tämä olikin vielä tuntematon rantautumistapa, mutta päätimme kokeilla samaa, sillä saaren laituri näytti olevan yhteysveneen aktiivisessa käytössä. Viskasimme ankkurin, otimme hieman vauhtia ja nostimme perävetolaittaan yläasentoon. Keula kajahti kuitenkin hiekkaan jo pienempiä veneitä selvästi aiemmin, ja vaikka perän kohdalla syvyyttä riitti oli keulasta mahdotonta päästä kuivin jaloin rantaan. Eipä tuo haitannut, sillä uimaanhan tälle saarelle oltiinkin tultu.

Uima-rantaleikki- ja löhöilyhommia tehtiin hiki hatussa koko iltapäivä. Muu perhe vetäytyi päiväunille veneeseen, ja samalla ylitsemme ajoi lyhyt mutta voimallinen sadekuuro, joka pelästytti suurimman osan rannalle saapuneista veneistä mantereelle. Hiekkarannan kuivuttua Simo hyppäsi saaren tantereelle grillaamaan iltaruoat, jotka nautittiin veneessä. Grillaajan seuraksi ilmaantui Kuopiosta veneellinen varsin väkevässä kunnossa olleita kesälomalaisia. Harmitti huomata, että heidän grillipaikalle tyhjentämänsä tölkit olivat aamulla meidän kerättävänämme. Saari oli nähtävästi suosittu niin uiskentelevien piknik-perheiden kuin juhlaväenkin suosiossa.

Kaiken kaikkiaan Hietasalo oli hietaisen rantansa puolesta oikein upea paikka, mutta kesälomakaudella täältä tuskin löytää omaa rauhaa. Hieno stoppi joka tapauksessa.

16.7. Ritoniemi & Vehmersalmi

Päivän ohjelmaan oli suunniteltu lounas- ja uimatapaaminen Aaron isovanhempien kanssa. Kartta ja muutamat vanhentuneet nettilähteet kertoivat sopivaksi kohteeksi lähes reitin varrelle osuneen Ritoniemen lomakylän, josta piti löytyä laituri, lounasta ja uimarantaa. Muiden veneilijöiden suosituksista ja nettilähteistä bongattujen maisemine perusteella olimme päättäneet kulkea Lappeenrannan maaliamme kohti kauniin ja kapean Heinäveden reitin kautta. Kartan ja vanhan ilmakuvan mukainen Ritoniemen laituri piti jo olla edessämme, mutta siinä oli vain lahohko kylkikiinnityskohta. Toinenkin venekunta tuli paikalle yhtä aikaa, ja kävimme kyselemässä heiltä olimmeko tulleet oikeaan kohtaan. Selvisi, että Ritoniemen lomakylä on ollut tyhjillään jo ainakin yhden kauden, ja laituri viety pois.

Jouduimme siis katsomaan uuden lounaskohteen isovanhemmille. Käytimme kuitenkin tilaisuuden hyväksi, ja teimme kierroksen aavemaisessa tilassa olleessa lomakylässä. Paikan päällä oli myös kyltillinen tietoa alueen tulevaisuuden suunnitelmista. Lomakylä oli saanut uuden omistajan, tarkoituksena laittaa tilukset uuteen kuntoon. Suunnitelma kuulostaa sikäli hyvältä, että alueella on upean hiekkarantansa ja luonnonmuotojensa puolesta siihen erinomaiset edellytykset. Toivottavasti Ritoniemi tulee vielä kukoistamaan!

Jatkoimme matkaa Vehmersalmen kylän vierassatamaan, tarkemmin sanottuna Millibaarin laituriin. Paikalle saapuivat myös Aaron isovanhemmat Eija ja Arto. Aloitimme Millibaarin ruokatarjonnasta. Paikasta vinkannut veneilijä oli kehunut pizzatarjontaa, joten tilailimme Aaron avaruusnugettien lisäksi vain niitä. Selkeästi valmispohjiin tehdyt lätyt eivät kuitenkaan vastanneet odotusarvoa. Miljöö oli joka tapauksessa toimiva, ja sopisi ehkä parhaimmin illanistumiseen. Jatkoimme viereiselle kylän uimarannalle, jossa vierähtikin hyvä tovi. Lähestyvä ilta pisti vilkuttamaan isovanhemmille ja jatkamaan kohti yöpymisuunnaksi katsottua Suvasvettä ja Paimensaarta.

16. – 17.7. Paimensaari

Säätiedotus lupaili sade- ja ukkospilven saapuvan Paimensaareen ennen meitä. Olimme kuitenkin vikkeliä, sillä ehdimme saamaan veneen tämän retkisataman poijuun, ja paistettua makkaratkin ennen kuin tämä nopea lähinnä sateesta koostunut kuuro ylitti saaren. Asiassa auttoi paikalle ennen meitä saapuneen Helmi-nimisen Sea Ray -veneen miehistö, joka oli tehnyt tulet valmiiksi. Jutustelu Helmi -veneen kippari Tomin sekä miehistönä olleen Mari-vaimon kanssa paljasti perheestä löytyvän paljon muitakin yhtäläisyyksiä kanssamme. Perheessä oli nimittäin Pihla-vauvan lisäksi Aaron leikkiseuraksi vastaava kolmivuotias Eemil-pojanvesseli. Helmi-veneen miehistö oli myös lähtenyt liikkeelle pääkaupunkiseudulta. Lisäksi heidän vene oli juuri sama malli kuin meillä, vain muutamaa vuotta uudempaa korimallia.

Simo heräsi ennen muita suorittaakseen aamunkajasteisen saarikierroksen. Paimensaarella kulkee Paimenpolku, jota pitkin nuotiopaikalla ja huussilla varustetulta retkisatamalta pääsee kiertämään saaren vaihtelevassa luontomiljöössä päätyen mielenkiintoiselle tilalle.  Saaren maatila on toimi lähes täysin omavaraisena ulkomaailmasta 80-luvulle asti, jolloin se jäi tyhjilleen. Saaren ulkopuolisesta maailmasta haettiin vain suolaa, sokeria, hiivaa ja kahvia. Tilaa asuttaneet sisarukset ottivat jopa tuulivoiman sähköntuotantonsa käyttöön jo varhaisessa vaiheessa. Nyt tilalla asuu enää kymmenkunta tiluksia laiduntavaa lammasta.

17.7. Heinäveden kirkonkylä & Kermankeidas

Paimensaaresta mutkittelimme kaunista ja kapeaa reittiä Karvion kanavan läpi upean tyynessä ja aurinkoisen lämpimässä säässä Heinäveden kirkonkylän Kermanranta-vierassatamaan. Kumosimme kahvit sataman sympaattisessa kahvilassa, ja lähdimme yli kilometrin mittaiseen ylämäkeen kohti Suomen toiseksi suurinta puukirkkoa ja kirkonkylän keskustaa. Kirkko oli näyttävä, samoin kuin kirkonmäeltä Kermajärvelle avautuneet maisemat. Samaisella kukkulalla sijaitsi myös pieni, mutta ilmainen kotiseutumuseo, jossa Simo suoritti nopean katselmuksen. Torilla oli jonkunlaiset markkinat meneillään, mutta kojujen anti ei sen suuremmin jihaa-huutoja aiheuttanut. Laadukkaampia lounasvaihtoehtoja oli muuttotappioisella kylällä rajallisesti, joten löysimme itsemme huoltoaseman ravintolasta.

Heinävedeltä matka jatkui Kerman kanavalle, jonka alapuolella olevaan Kermankosken Kermankeitaaseen pysähdyimme eilen tavatun Helmi-veneen viereen. Kunnollisempaa uimarantaa ei täällä valitettavasti lapsille ollut, mutta pienimuotoiset rantasessiot saimme tässäkin aikaiseksi. Nautimme virvokkeet Helmi-miehistön kanssa virvokkeet viereisellä terassilla ja sovimme illan jatkoista Koloveden Pitkäsaarelle. Matkalle osui vielä muutamat lisäsulut (Vihovuonne ja Pilppa).

17. – 18.7. Pitkäsaari, Koloveden kansallispuisto, Kolovesi

Molskakautimme molempien veneiden ankkurit Koloveden kansallispuistoalueen pohjoislaidalla sijaitsevan pienehkön Pitkäsaaren edustalle. Luonnonsataman syvään kalliorantaan sai nokat kiinni hyvinkin näppärästi. Paikalla oli lisäksemme kolmas vene ja muutamia melojia. Saari onkin Koloveden parhaimmille ja moottoriveneiltä kielletyille alueille jatkavien melojien suosiossa. Hienojen maisemien ja pinnanmuotojen lisäksi suosioon vaikuttanee hyvät tulipaikat halkoliitereineen ja pöytineen.

Illan ohjelmassa oli syöntiä ja uintia. Muiden väsähdyttyä kipparit kävivät vielä veistämässä muutamat viskisiivut saaren korkeimmalla maisemapaikalla. Kuumana avautunut seuraava päivä pakotti perheemme hyppäämään suoraan punkasta järveen ennen aamupalaa ja matkan jatkamista.

18.7. Oravi, Oravin kanava

Helle kävi voimalliseksi, kun saavutimme Oravin kanavakylän ja avokanavan kupeessa sijaitsevan vierassataman. Hyvien laitureiden lisäksi Oravista löytyi polttoaineen jakelupiste ja septitankin imutyhjennys. Split Pot- ja Helmi-veneiden miehistöille hyötykäyttöön pääsivät etenkin tyylikäs ravintola, leikkipaikka, kauppa ja pieni hiekkaranta laitureineen. Reissun toisesta syödystä pizzasta Oravissa tarjoiltiin selkeästi se parempi.

Teimme laiturissa myös veneen välisiivouksen. Halusimme kuitenkin jatkaa yöksi väljemmille vesille peläten Oravin terassin perjantai-illan äänimaisemaa.

18. – 19.7. Linnansaari, Linnansaaren kansallispuisto, Haukivesi

Oravista vaadittiin vain lyhyt liuku tyyntä Haukiveden pintaa pitkin, jotta Linnansaaren kansallispuisto ja sen pääsaaren retkisatama Sammakkoniemi tavoitettiin. Merikortti ei kertonut, mitä salmea satamaan kannattaisi saapua. Satamaa lähinnä olevassa salmessa oli onneksi epävirallinen miniviitoitus, joka selvensi reitin. Taisimme napata pienehkön ja poijuilla varustetun laiturin viimeisen paikan. Yöpymisestä perittiin 7 euron maksu. Grillikatokset näyttivät päteviltä, ja muutamien aittojen voimin alueella toimiva hostelli oli varustautunut myös tiskaus- ja huoltotiloin. Sydämellisen oloista toimintaa pyöritettiin pikkukioskista käsin.

Linnansaaren eteläpääty ei ollut maisemiltaan erityisen näyttävää seutua. Ilmeisesti saaren pohjoisosasta olisi löytynyt vaikuttavampia paikkoja, mutta sinne olisi useamman kilometrin kävelymatka hyttysten täyttämää metsää pitkin. Saaren nähtävyyksiin kuului myös perinnetila, jonka tyhjilleen jääneeseen tupaan pääsi tutustumaan myös sisältä käsin. Kävimme katsastamassa alle kilometrin päässä satamasta sijainneet rakennukset. Linnansaari ei eteläkyljeltään napannut aivan täysiä luontopisteitä, vaikka sitä meille kohteeksi suositeltiinkin. Kaislikkoisilta rannoilta ei myöskään löytynyt kunnollisia uimapaikkoja, mutta pulikointi onnistuu tietysti täälläkin kätevästi veneen perästä käsin. Ja on hauskaa 25-asteisessa vedessä.

19. – 20.7. Savonlinna, Törninpyörän vierassatama

Anna halusi ehtiä Savonlinnan torille, joten köydet irrotettiin Linnansaaresta jo hyvissä ajoin aamupäivällä. Matkalla tsekkasimme hiekkarantaiseksi mainostetun Haukiveden Hietasalo-saaren. Sen hiekkaranta vaikutti kuitenkin nini vaatimattomalle, että saatoimme jatkaa matkaa rantautumatta kohti Savonlinnaa. Kiersimme kaupungin eteläpuolella sijaitsevaan Törninpyörän vierassatamaan itäpuolelta, jotta saimme sivuuttaa lähietäisyydeltä myös oopperajuhlia viettäneen Olavinlinnan. Kaupungin kolmesta vierassatamasta Törninpyörä oli mielestäni lapsiperheelle paras vaihtoehto etenkin hyvällä kelillä. Vieressä oli hieno Pikku Kakkosen leikkipuisto ja uimaranta. Satamaa ylläpitävästä kodikkaan oloisesta Perhehotelli Hospitzista sai sauna- ja ruokapalveluita tarpeen mukaan. Satama sijaitsee näköetäisyydellä Olavinlinnasta. Pohjoispuolen Casinon vaihtoehto olisi ollut kylpylänsä vuoksi paras vaihtoehto sateisemmalla kelillä.

Split Potin ja Helmi-veneen miehistöt suorittivat yhteisen torikierroksen ja vetäytyivät kehut keränneen Cafe Alegrian puutarhaan lounastamaan. Perheiden pienimmät päästettiin irti uimarannalla. Välissä kävimme testaamassa Hospitzin saunat. Helmi-veneen Mari ja Tomi olivat käyneet tällä välin bongaamassa konkkaronkalle läheiseltä rantakujalta optimaalisen ruokapaikan. Tunnelma oli mukava, eivätkä kipparit malttaneet lopettaa iltaa vielä tähän. Piti päästä vielä maistelemaan erikoisoluita ja laatuviskejä Olutravintola Sillansuuhun. Ja tämän jälkeen oli vaikea välttää tekemästä nopeaa tarkistusta oopperajuhlien lauantai-illan menoon. Joko se näytti rauhalliselta, tai sitten tarkkailijan oma vauhti sai ympäristön näyttämään sellaiselta.

20. – 21.7. Punkaharju, Tuunaansaaren lomakeskus & Kesämaa

Laatuviskien aromi maistui kipparin suussa vielä aamulla. Siksi päivän kohteeksi oli helppo valikoida pulikointiin ja kevyisiin kesäaktiviteetteihin sopiva kohde. Sellainen oli noin tunnin moottorinkäytön päässä sijaitseva Punkaharjun Tuunaansaari, tarkemmin sanottuna vierassataman lomakeskuksen takana sijaitseva Kesämaa. Lähellä olisi sijainnun myös Harjun porin vierassatama, mutta katsoimme tämän sopivan visiittimme luonteeseen paremmin. Lomakeskuksen laiturit olivatkin kylkiaisoineen näppärät, ja hieno ravintola Paviljonki monipuolisine oheispalveluineen edusti keskivertoa laadukkaampaa satamatarjontaa.

Punkaharjun vetonaulana meille toimi kuitenkin peuhupaikka Kesämaa. Sisäänkäynti tosin kirpaisi portilla melkoisesti. Kahden aikuisen ja yhden 3-vuotiaan sisäänkäynnistä rokotettiin peräti 54 rahaa. Sisäpuolella hymy palasi kuitenkin pian, kun Aaro alkoi hihkumaan ympäri vesi-, kiipeily-, pomppu- ja liukuvekottimia. Kesämaan ajatus lihasvoimalla liikuttamisesta on kannatettava. Osa touhuvempeleistä on hyvinkin toimivia ja hauskoja, mutta jäljelle jäävä osa taas huonokuntoisina remonttia odottelevia. Jäljellä olleessa vajaassa kolmessa tunnissa saimma juuri käytyä puiston läpi. Veneelle ei kuitenkaan maltettu jäädä, vaan Pavinjongista haettiin iltaruoat, joiden päätteeksi sukellettiin viereiseltä uimarannalta tälläkin puolella Puruvettä ällistyttävän kirkkaaseen järviveteen.

21.7. Eevansaari, Puruvesi

Punkaharju lävistettiin aamulla taajaman kohdalla oleva silta alittamalla. Heti Puruveden puolella siltaa vesi muuttuu vieläkin kirkkaammaksi. Vesistö kuuluu maailman puhtaimpiin, johtuen rannoilta puuttuvasta maanviljelystä sekä veden kumpuamisesta pohjan lähteistä suodattavan hiekkapohjan läpi. Vesi onkin tyypillistä pullovettä puhtaampaa, ja sen näkösyvyys on parhaimmillaan jopa 10 metriä. Tämän huomaa siitäkin, että veden sävy katoaa peräaallosta. Kuin jättimäisessä vesilasissa päristelisi. Veden kirkkaus ja puhtaus saa haaveilemaan siitä, että merialueemme sekä muutkin järvet olisivat vielä jonain päivänä yhtä paratiisimaisen kirkasvetisiä.

Ensimmäiseksi Puruveden kohteeksi olimme valikoineet hienosta Hiekkasärkästään kehutun Eevansaaren. Luoteesta puhaltanut tuuli sai meidät rantautumaan saaren eteläosan kalliorantaan. Kirkas vesi helpotti syvyyksien tutkimista. Ranta oli kuitenkin niin matala, että vain Simo pääsi hyppäämään kuivin jaloin rantaan. Joten päätin tehdä yksin nopean saarikierroksen. Suurin osa saaresta oli perusmetsikköä, ja hieno hiekkaranta-alue rajoittui vain pieneen plänttiin koillisnurkassa. Kuvissa upean muotoinen hiekkasärkkäkin oli pinnan alla veden ollessa korkealla. Eevansaari ei siis säväyttänyt ihan odotetulla tavalla.

21. – 22.7. Petrisaari, Puruvesi

Olimme suunnitelleet yöpymiskohteeksi Eevansaaresta itään sijainneen Petrisaaren. Olimme kerran aiemmin yöpyneet viikonlopuksi vuokratulla 12-metrisellä teräsveneellä Petrisaaren edustalla, mutta rantautuminen oli saarelle vielä tekemättä. Nyt päätimme tehdä sen kapean kaislikkosalmen takana sijainneeseen Petrinlahteen. Salmi näyttää äkkiseltään hurjalle läpiajettavalle, mutta vettä näytti riittävän joka kohdassa vähintään 1,5 metriä. Kirkkaassa vedessä on myös helppo tarkkailla mahdollisia kiviä ja matalikkoja. Salmen takaa avautuvan lahden laituri olikin edellistalven jäiden rikki murjoma. Jäljellä olevaan laiturintynkään saattoi kuitenkin tökätä keulan kiinni, ja muutamia poijujakin löytyi tarkoitusta varten.

Saari oli yksi reissun upeimmista. Hienohiekkaiset luonnonhiekkarannat ja kirkas vesi sekä vain yksi vene lisäksemme koko lahdella eivät olleet niitä vähäisimpiä syitä paratiisimaiseen tunnelmaan. Venytimme uimasession aina iltagrillaukseen asti. Nuotiolle tupsahti myös pari paikallista kalamiestä pikkuveneellään. Turinoinnin päätteeksi miehet jatkoivat matkaa, puheissa oli Eevasaari yöpaikaksi. Simo törmäsi kuitenkin samaisiin herrasmiehiin pian illan kävelykierroksellaan Petrisaaren pohjoispuolen hiekkarannalla. Paikka oli ymmärrettävästi ollut niin mahtavassa iltavalossa, että se oli vaatinut leirin pystytykseen. Jäin nauttimaan yömyssyt miesten tarjoamista viskeistä.

Petrisaaresta tuli Split Potin historian toistaiseksi itäisin käyntipiste. Tätä itäisemmän veneilypisteen saa käymällä vaikkapa Joensuussa tai Pietarissa. Molemmat voisivat jonakin vuonna vielä sopiakin kesän veneilyohjelmaan.

22.7. Kerimäki & Kongonpään luolat

Kolmanneksi Puruveden kohteeksi otimme edellisiltana tavattujen kalamiesten hehkuttaman Kerimäen. Maailman suurin puukirkko ja rannan hieno uimaranta sekä uusi iso leikkipuisto kuulostivat ohittamattomilta, vaikka Kerimäen visiitti vaatikin 20 mailin lisälenkin. Kirkkorannan vieraslaituria lähestyttäessä näkyy kylän toiseksi leimallisin nähtävyys, suojellut punaiset venevajat.

Säntäsimme ensin läheiseen leikkipuistoon, joka sai köysiratoineen Aaron vauhdinnälkää tainnutettua hetkeksi. Kauppa ja Alko sijaitsivat näppärästi matkalla leikkipaikalta puiselle jättinähtävyydelle. Simo aloitti kirkkokierroksen kapuamalla kameroineen kirkon tornin korkuiseen erilliseen kellotorniin. Torni ja kirkko olivat näyttävyydessään käymisen arvoisia. Maininnan arvoinen oli myös kirkkokierroksen jälkeen kokeiltu viereinen lounaskahvila Katrianna. Sisällytimme Kerimäen helteiseen visiittiin luonnollisesti myös uimarannan läpiplutaamisen.

Kerimäeltä olikin pitkähkö eteneminen etelää kohti. Välipalapisteeksi otettiin matkalla sijainnut luolastoppi Kongonsaaren eteläpäässä. Olemattomalla ennakkotutkailulla olin saanut mielikuvan, että paikalla sijaitsisi jokin luonnonluola. Laiturin vierestä löytyneet infotaulut kertoivat heti, mikä paikka kyseessä oli. Paikkahan on Suomen suurimman, mutta kesken jätetyn rakennustyömaan eli Salpa-puolustuslinjan tykkiasema. Ylhäällä kalliolla sijaitsee tulenjohtopaikka, ja luola haarautuu kahteen tykkisuuntaan. Luolaan oli suunniteltu ja louhittu myös miehistön tilat. Ihan kiinnostava pysähdyspaikka.

22. – 23.7. Mitinhiekka, Pesolansaari

Saavuimme Pesolansaaren Mitinhiekalle illansuussa. Nappasimme laiturista viimeisen syvyydeltään varmasti riittävän poijupaikan. Mitinhiekka oli selvästi savonlinnalaisten ykköskohteita seudulla. Poikkeuksellisen upeaa maisemallisuutta emme tästä saaresta löytäneet, mutta laiturin juuresta alkava hiekkaranta oli hyvinkin polskuttelukelpoinen. Grillikatoskin näytti asialliselta, mutta oli sen verran ruuhkainen, että laitoimme uintien jälkeen veneen lieden tirisyttämään lihaa.

Teimme lyhyen auringonlaskun niemikierroksen. Tuuli oli kaatanut Pesolansaaren hiekkamaastoiselta kaakkoiskärjeltä rutkasti puita. Rungot pötköttivät poluilla, joten kolmivuotiaan lapsen kanssa liikkuminen oli aikamoista parkouria. Huomasimme kierroksen aikana puiden välistä tutun veneen. Eilen jäähyväisiksi vilkuteltu Helmi oli tullut sattumalta samaan osoitteeseen tietämättä suunnitelmistamme. Helmi-veneelle saatiin tilaa laiturista, kun pienempi vene siirsi ystävällisesti omansa matalimman paikan poijuun. Tämäkös Aaroa riemastutti. Pikkupoikien aamu sujui riehakkaissa uimakekkereissä.

23.7. Linnavuori, Sulkava

Ajelimme Pihlajavettä melko suoraan länteen. Runsaasti saaria sisältävät selkävedet muuttuivat matkan varrella kapeaksi Linnanvirran ränniksi. Pian edessä kohosi Linnavuoren jylhä kallioseinämä. Valitsimme alaosan kahdesta laiturista oikeanpuoleisen, ja lähdimme kapuamaan 55 metriä järven pinnan ylle nousevalle vuorelle. Alkumatkasta vastaan tuli nätillä paikalla sijaitseva Linnavuoren retkisataman grillikatos. Katokselta matka jatkui portaikkoa pitkin kunnes aloimme olemaan kallioisilla tähystelypaikoilla. Reunat tippuvat niin jyrkästi alaspäin, että lapsien kanssa saa olla tarkkana. Rännimäinen vesireitti näkyi ylhäältä pitkälle molempiin suuntiin. Maisema toi mieleen saimaalaisen version Kolista.

23. – 24.7. Puumala, vierassatama

Puumalan silta ilmaantui näkökenttään pitkän ja liukuvan Puumalansalmeen johtavan käännöksen jälkeen. Vauhti otettiin pois ja kurvattiin vielä hieman lisää vierassataman aallonmurtajan taakse. Siellä odotti keskeiselle paikalle sijoitettu ja palveluiltaan miellyttävä yöpymislaituri. Laiturin kupeessa oli leikkipuisto. Tori, kaupat ja kylän muutama ravintola sijaitsivat myös kaikki näppärästi lähes samassa nipussa. Anna ja Aaro saunoivat naisten vuorolla, ja saunan lähellä olevalla minihiekkarannalla uitiin koko perheen polskutteluvoimin. Tosin iäkkäämpi saunomaan tullut rouvashenkilö oli huolissaan miehisestä läsnäolostani vilvoittelupaikkansa lähistöllä.

Illalliselle siirryimme pari sataa metriä Ravintola Satamaan. Hiki valui chilikana-burgeria syödessä. Sillan lämpömittari paljasti, ettei syy ollut ruoan tulisuudessa – mittari näytti +33 c vielä iltayhdeksältä. Teimme pienen kyläkierroksen ennen yöpuulle vetäytymistä. Lähtiessä tankkasimme Puumalassa Saimaan edukkaimmaksi mainittua dieseliä.

24.7. Rokansaari & Niinisaari

Puumalasta lähtiessä ei ehtinyt ”puumaa” lausumaan ennen kuin Split Pot sai laskea fendarit Rokansaaren laituriin kiinnittäytymistä varten. Suosittu Rokansaari säväytti välittömästi. Kiersimme valtaväylää muistuttavaa polkua pitkin Mallun kuppilalle. Viereissä sijaitsi smaragdinvihreä Uhrilampi, jonka rannalla oli vuokrattava sauna. Uhrilammen ja Enolammen välissä on kaunis kannas. Pieni Ruutanalampi on yksinäisempänä lätäkkönä samaisen kiertopolun varrella. Saaren lounaisosassa olisi ollut lisää sisäjärviä ja lampia, mutta nämä jäivät uimatärinöissä katsomatta. Hiekkarantoja oli useita, mutta upein niistä oli Enolammen ja Saimaan väliin jäävällä kapealla hienohiekkaisella kannaksella. Kirkasvetinen lammenranta ja järven puoleisen suuri hiekkaranta integroituivat upeaksi kokonaisuudeksi.

Veneelle palatessa laiturilla moikkaili tulomatkalla Santiosta ja Lappeenrannasta tavattu Hannu daaminsa kanssa. Jo kolmatta yötä Rokansaarta miehittänyt Hannu oli käynyt tällä välin venekaupoilla hankkimassa hieman lisää lomailutilaa.

Jatkoimme matkaa kohti Petrisaaresta saatua lounaspaikkasuositusta Niinisaaressa. Väylän varrella sijaitsi ravintola Niinipuun laituri, johon tökkäsimme kimppaveneemme. Ravintolan maatilamiljöö olikin kaunis, ja odotukset nousivat korkealle. Valitettavasti odotusarvo romahdutettiin melko tehokkaasti kassalla, kun kahdelta aikuiselta ja yhdeltä kolmivuotiaalta veloitettiin 40 euroa pelkistä noutopöydän peruslihapullista. Kun vielä perään potkaisin sääreni kipeästi ulkopöydän paksuun puupenkkiin, niin koko ravintola meinasi käydä harmittamaan hienosta pihapiiristä huolimatta.

24. – 25.7. Ruuhonsaaret (Ruha)

Hannun kaveri Aapo oli maininnut meille Ruuhonsaaren eli Ruhan olevan Saimaan ehdoton must-kohde. Niinpä suunnistimme sinne vielä, kun päivää oli mukavasti jäljellä. Veikeän katkaravunmuotoisen saaren lahdella on hiekkarannan lisäksi sekä poijut, laituri että Saimaan upein sauna. Väkevästä helteestä huolimatta aloitin saarikierroksella muun perheen hyödyntäessä väliajan päiväunilleen.

Saaren ulkoreunat eivät mitään erityistä näkymää tarjonneet, mutta pientä omatoimimaksua vastaan käytössä oleva yleinen saunavuoro auttaa havahtumaan paikan hienouteen. Mahtavan paksuista hirsistä tehty sauna ja muiden vesilläliikkujien turinointiseura pitkällä saunavuorolla on Ruhan mahtavinta antia. Uimaranta oli sekin upea, joskin vähintään yhtä herkullisia biitsejä näytti olevan Saimaalla runsaasti.

25.7. Hietasaari, Saimaa

Tomin perhe oli käynyt tulomatkallaan Hietasaaressa, joka oli kuulemma sekin hienoudessaan ainakin puolipakollinen pysähdyspaikka. Niinpä teimme siitä perheveneilyn viimeisen täysimittaisen päivän uimapaikan numero 2/3. Tuuli kävi pohjoisesta, joten rantaumiseen oli helppo valita muutenkin näppärämmin sopiva laiturillinen eteläpuolen lahti. Kahta kaarevaa biitsiä erotti vain kapea hiekkainen kannas, jolla sijaitse myös keittokatos pöytineen. Hiekkarannat olivat Saimaan ehdotonta parhaimmistoa. Uimasessiomme venyi pitkäksi, ja ihastuimme saareen kovasti. Sijoitimme Hietasaaren retkisatamien top kymppiimme.

25. – 26.7. Ilkonsaaret, Suur-Saimaa

Viimeinen Saimaan saarikohteemme oli Ilkonsaaret. Valitettavasti täällä oli hikoilun ja uimisen lisäksi ohjelmassa veneen suursiivous. Sitä pystyi tekemään aina puoli tuntia kerrallaan, jonka jälkeen oli pakko mennä puoleksi tunniksi veteen lilluttelemaan. Vesiköllöttelyä mukavoitti lahden keskellä sijainnut pinnan alainen kivi. Siinä kun istuskeli kylmän virvokkeen kanssa, niin jaksoi taas vähän aikaa jynssätä venettä noin 30 asteen paahteessa. 25-asteinen vesikään ei tietysti mitään viileää ole sekään.

Ihan siinä asiaa pohtiessa alkoi pelottamaan, että saakohan sitä 35 vuotta täyttäneenä mieshenkilönä enää koskaan kokea säiden puolesta yhtä hienoa kotimaan veneilyviikkoa. Oliko tämä se kesälomaveneilyn kliimaksi, josta ajellaan loppuelämä alamäkeen kuin pian merta kohti kanavaa mentäessä.

26.7. Lappeenranta, vierassatama

Heräsimme kalakukonlaulun aikaan, jotta ehdimme veneilemään Lappeenrantaan ja viemään siivousurakkamme loppuun ennen kanavaa kohti rymyävän miesporukan saapumista. Näin tehtiin, ja vierassataman ankean parakkimaisissa suihkuissakin ehdittiin käymään. Helmi-venettä kipparoiva Tomikin oli saapunut Lappeenrantaan aikeinaan selvitä yksin Saimaan kanavasta Espooseen saakka. Sovimme hyödyntävämme veneen tyhjää midcabinia nelihenkisen miehistömme lisämajoitukseen. Rekrytoin Tomin myös mukaan illaksi suunniteltuun Lappeenrannan yöelämän valloitukseen. Oli hyvä hetki halia perhe kotimatkalle ja valmistautua henkisesti miehistönvaihdokseen.

Fantastisen hieno veneretki kokonaisuudessaan. Iso kiitos kaikille mukana olleille!

Yhteenvetoa Saimaan hyvistä ja huonoista puolista meriveneilyyn verrattuna:

Saimaan plussat
+ Suojaisat vedet ja pienemmät selät eivät pakota jatkuvaan tuulten tarkkailuun
+ Satamissa ja väylillä ei ruuhkia, jokaiseen mahduttiin saapumisajasta riippumatta
+ Kiinnostavia ja merialueilta poikkeavia, keskenään erityyppisiä saaria ja kyliä riittää
+ Monilla saarilla hienoja luonnonhiekkarantoja
+ Paikoittain merialueita selkeästi kirkkaammat vedet (mm. Puruvesi)
+ Vene ja uimarit arvostavat makeaa vettä
+ Kanavineen ja kapeine väylineen erilainen välivuosi meriveneilystä

Saimaan miinukset
- Maisemat eivät yllä aivan Saaristomeren kansallispuiston tasolle
- Monet luonnonsaaret ovat niin pusikkoisia ja pajukkoisia rannoiltaan, ettei rantautumisessa ole järkeä
- Mereltä tutut laajat ja aallokon sileäksi hiomat suuret kalliopinnat puuttuvat lähes kokonaan
- Manner on aina näkyvissä, vesistö tyssää aina seinään useammassa suunnassa
- Osa vesistöistä ruskean sameita
- Veneilijän palvelut saarien ja rantojen sijaan lähinnä kaupunkien ja kirkonkylien keskustoissa. Suur-Saimaan saarista on matkaa elintarviketäydennyksille.

Matkaa kertyi 310,8 NM ja polttoainetta paloi 448 litraa, joten plaanausvoittoisen ajelun keskikulutus oli 1,44 litraa / mpk.