Laita Javascript päälle!

Perheen kesäveneily Virossa aka Eesti sadam tsükkel

Pärnu 28. – 30.6.
Perheloman starttauspisteenä toimi Pärnu – tuo suomalaisten pyyhelomalijoiden lähikohde numero üks. Kipparit Mäkinen ja Vunneli olivat ohjastaneet aluksensa tänne edellisenä päivänä ja käyneet tutustumassa kylän yökerhotarjontaan. Siten aamupäivälle varattu siivoustuokio oli tahdiltaan tahmaisenkaltainen.

Pärnussa ehdittiin suorittaa perussetti sisältäen rantatuokion, polkuautojen ja pomppulinnojen testauksen sekä kaupunki- ja kauppakeskuskierroksen. Kaupunkihan on hyvällä säällä pienimuotoinen välimerenlomasimulaattori. Vierassatamakin on arvosteluasteikolla hyvänpuoleinen. Venekerhon ravintola ei ruokapuoleltaan ole ihmeellinen, mutta tunnelmaa ja ohjelmaa suositulta terassilta saattaa hyvinkin löytyä. Harmillisesti koko Pärnusta puuttuu septitankin tyhjennysmahdollisuus. Sataman hinta sisältäen sähkön ja saunan oli 20 €/vene/yö.

Parin Pärnu päivän jälkeen ajoimme tunnin mittaisen pätkän Kihnun saarelle (23,6 NM). Matka oli puolikuoppainen noin alun noin metrisestä vasta-aallokosta johtuen, mutta ryskytys tasoittui Kihnun lähestyessä. Plaaniajon möykkyisyys ei kuitenkaan ollut liikaa seitsemännellä kuulla raskaana olleelle vaimolle.

Kihnu 30.6. – 2.7.

Olimme ainoa vierasvene saavuttaessamme Kihnun saaren vierassataman. Vierassatama koostuu kahdesta laivasataman vieressä sijaitsevasta sähköllisestä vieraslaiturista. Kävimme buukkaamassa perheellemme tunnin saunavuoron viereisestä uudesta ja hienosta satamarakennuksesta. Uimaan pääsi näppärästi vain venelaiturilta, jossa oli uimaportaat. Siistissä saunassa oli merelle maisemaa avaava ikkuna.

Seuraavana aamuna tuulta oli sen verran, ettei matkaa kannattanut jatkaa. Pääsimme siis tutustumaan kunnolla saaren lukumäärällisesti vähäisiin nähtävyyksiin. Vuokrasimme fillarit satamasta, kun saimme soitettua myyjän tulemaan muuten autioina seisoneille rantakojuille. Saari on sen verran kompakti, että sen kiertää hyvin päivässä pyörän kanssa. Eteläkärjessä sijaitsevalle majakalle tulee matkaa vain noin 6 km. Matkalla huomasimme yhden talon pihassa kojun jossa myytiin kyltin mukaan savukalaa. Kuola valuen menin tiedustelemaan löytyisikö suitsuahvenia tahi muita herkkuja. Löytyihän niitä, kaksin kappalein. Pyysivät kahdesta pulleasta ahvenesta 50 senttiä kappaleelta. Lähes ilmaista savukalaa.

Vierailimme myös saaren keskiosan kyläkeskittymässä ja katsastimme molemmat minikaupat. Peruselintarvikkeita löytyi suunnilleen puolet pienimmän K-kauppatyypin valikoimasta. Käväisimme kurkkaamassa myös alueen ja ehkä koko Viron kuuluisimman merimiehen, Kihnu Jönnun viimeisen aluksen mukaan nimetyn Rock City -lomakylän. Puitteiltaan aika vaatimaton muutamien pikku mökkien ja leirintäalueen sekä pienen kahvila-ravintolan kokonaisuus sijaitsee hyvällä paikalla. Vierestä alkaa pitkä karkeahiekkainen ranta, jonka niemi jatkuu matalana särkkänä pitkälle Kihnun pohjoispuolelle.

Yöllä tuuli tyyntyi, ja ajoimme aamupäivällä pitkän (60,8 NM), aurinkoisen ja avomerelliseksi erittäin tyynen pätkän Kuressaareen.

Saarenmaa Kuressaari 2. – 5.7.

Kuressaareen saavuttiin pitkää ja kapeaa, ruopattua ränniä pitkin. Vierassatama sijaitsee huippupaikalla kaupungin ykkösnähtävyyden, Piispanlinnan ja uimarannan läheisyydessä, suurimpien kylpylähotellien kupeessa. Olimme jo etukäteen ajatelleet koheen mahdolliseksi kesäloman ykköskohteeksi. Sellaiseksi se osoittautuikin. Kaupunki oli riittävän suuri, jotta siellä viihtyi useamman päivän. Kauniita vanhan kaupungin kujia riitti katseltavaksi, ja muutakin tekemistä oli tarjolla. Piispanlinnan suuressa ja monipuolisessa museossa olisi pelkästään saanut koko päivän kulumaan, ja rakennus itsessään tarjoaa runsaasti tutkailtavaa.

Kun Kuressaari alkoi olla nähty, vuokrasimme auton. Kiersimme Saarenmaata Kuressaaresta eteläkärkeen Sörven majakalle, josta suunnattiin Kihelkonnaan ja vielä Kaalin kraaterijärvelle. Sörven majakka ja Säären pikkukivinen terävä niemi oli hienoa katseltavaa. Ohessaaren rantatörmällä oli kivikasaelmapuisto, johon kymmenet tai jopa sadat ohi ajaneet ovat kasanneet oman kiviveistoksensa. Niinpä meidänkin piti kantaa kivinen kortemme omaan kekoomme. Kihelkonnasta löytyi nätti kirkko. Saarenmaan luoteisnurkan Harilaid ei ollutkaan tavoitettavissa autolla nätimmille paikoille, ja pitkälti raskaana ollut Anna ei voinut jalkapatikkaan lähteä. Ruokapaikkaa ei ollut tähän mennessä tullut vastaan. Jatkoimme Veeren pikkusatamaan, jonka pubi-kuppilasta saimme jonkinmoista evästä. Kaalin kraaterijärvi oli selvästi kävijämäärältään Saarenmaan hittinähtävyys, mutta pyöreän pikkulammen ympäri pyörähdettyämme totesimme sen olevan hyvinkin nähty.

Kuressaaren ja Saarenmaan visiitin aikana kesän kehnot kelitkään eivät olleet hassumpia. Yksi harvoista shortsipäivistä osui tänne ja tarkenimme Aaron kanssa pulikoimaan venesataman läheisellä mukavalla uimarannalla. Pois lähtiessämme päätimme pysähtyä läheisellä Abrukan saarella.

Abruka 5.7.

Abrukassa oli suojainen satama laadukkain laitureineen. Saarella on kokoa alle 9 neliökilometriä, ja vakituisia asukkaita vain kymmenkunta. Teimme kävelykierroksen kylätalolle, jonka kioskia piti oli ystävällinen ja kovasti saaresat tarinoita kertova nainen. Lähistöllä oli leikkipuisto ja tuulimylly, jonka sisään pääsee kurkkaamaan kun muistaa tiedustella kylätalolta avaimen sijaintia. Talokeskittymän kautta satamaan palatessamme bongasimme aitauksesta äkäisen oloisen strutsin. Sataman vieressä majaileva nainen piti myös kahvilaa, josta saimme kahvit ja kalakeitot.

Päivän ajomatka Kuressaaresta Abrukan kautta Virtsuun oli yhteensä 51,4 NM. Ajokeli oli tyyni, ja paikoittain jopa peilityyni.

Virtsu 5. – 6.7.

Virtsu tiedettiin jo ennakkoon varsin vähävirikkeiseksi pysähtymispaikaksi etenkin aikuisille. Päätimme kuitenkin pysähtyä sinne illaksi ja yöksi, koska se sijaitse sopivasti noin puolimatkassa varsinaiseen seuraavaan määränpäähän eli Kärdlaan nähden. Toinen syy oli tarjota laivoista innostuneelle Aaro-pojallemme vilkasta trafiikkia lähietäisyydeltä ihmeteltäväksi. Rauhalliseksi satamaa ei voi sanoa, sillä kaikki kolme Saarenmaalle liikennöivää reittilaivaa pörräävät satamassa varsin tiuhasti.

Olimme sataman ainoa vierasvene. Kohtuullisen tasoiset palvelut olivat käytännössä laivaterminaalirakennuksen wc:t, veneilijöiden suihkut joista ei oikein kukaan osannut kertoa sekä wlan. Löysimme yhden nähtävyydeksi luokiteltavankin, eli läheisen Virtsun majakan. Sinne piti kiertää yksi vihaisesti räksyttävän koiran hallussa pitämä pihapiiri. Sopiva polku löytyi Googlen satelliittikarttanäkymän avulla.

Aamulla jatkoimme matkaa 45,6 NM Kärdlaan. Matka oli kevyen tuulinen. Mitään isompia aaltoja meille ei onneksi tarjoiltu.

Hiidenmaa Kärdla 6. – 8.7.

Saavuimme Hiidenmaan suurimman kylän Kärdlan uuteen upeaan satamaan rankkasateessa. Ensimmäinen ilta menikin sadetta pidellessä sataman viihtyisässä kahvilassa, saunassa ja hienossa Kuur-illallisravintolassa. Saimme hiljattain avatusta Kuurista virolaisittain arvokkaan, mutta todella kunnianhimoisen aterian tyylikkäässä miljöössä. Seuraavaksi päiväksi vuokrasimme satamasta pienen, mutta epäilyttävän heikkokuntoiselta vaikuttaneen auton. Pysähdyimme värkillä ensin aamupalalalle Kärdlan keskustaan parin kilometrin päähän. Aamupalamiljöö oli viehättävä, mutta autosta ei voinut sanoa samaa varsinkaan toisella yrityksellä. Kuskin penkki oli väsähtänyt pelkkään takapenkkiä vasten nojaavaan makuuasentoon. Vielä ongelmallisempaa oli, ettei kärry enää suostunut käynnistymään. Kävelimme takaisin satamaan, ja saimme allemme toimivamman ajokin.

Lähdimme kiertämään Hiidenmaata Kärdlasta vastapäivään. Ensimmäinen stoppi oli Tahkunan majakka. Päivään osui kova tuuli, jonka aikaansaama aallokko teki majakan edustasta jylhän. Sää tuntui myös vastaavan majakan luona olevan Estonian onnettomuuden lapsiuhrien muistomerkin tunnelmaa. Ylhäällä majakalla olisi tuuli saattanut viedä hiukset päästä jos niitä olisi siellä ollut. Seuraava stoppi oli Körgessaaren Viinaköök, entinen viinatehdas ja nykyinen ravintola-majatalo. Ystävällisen suomalaismiehen isännöimä ravintola tarjosi reilun kympin hintaan monipuolisen ja oikein toimivan seisovan lounaspöydän.

Kumijalkaisen saarikierroksen seuraava majakka oli länsikärjessä sijaitseva räikeän oranssi Ristna. Majakka oli upea varsinkin ulkoa katsottuna. Ylhäältä erottui hyvin läheisellä rannalla sijaitseva Surfers paradise ja sen aaltoja uhmaavat leijalautailijat. Näitä sekä länsikärjen rantaa piti käydä tutkimassa lähempääkin, etenkin kun sieltä kerrottiin löytyvän reikäkiviä. Rannan leijalautailijat tohtivat touhuta jopa kolmeen metriin kohonneiden aaltojen seassa. Ja Aaro löysi muutaman reikäkiven. Myös läheisen Kalanan upea hiekkaranta, tunnelmallinen rantaravintola ja pikkusatama kurkattiin nopeasti. Matka jatkui Köpun suurelle ja kirkkomaiselle majakalle. Rakennelma oli muidenkin mielestä näkemisen arvoinen, ja turistikojuja oli jo useampi. Kauniin valkoiseksi maalatun majakan portaikko oli tosin ennen leveää yläosaa niin kapea ja pimeä, että Annaa kauhistui. Ylhäältä pääsee panoroimaan maisemaa yli 100 metriä merenpintaa korkeammalta. Harmi vain, että majakan mäki sijaitsee hieman kauempana rannasta.

Vaemlan villatehdas, Orjakun satama ja muu Kassarin alue piti vielä kiertää ennen Kärdlaan paluuta. Iltaruokailut suoritettiin Kassarin Puhkekeskuksessa, jossa oli myös oma panimo.

Aamull alähdimme ajamaan kohti Haapsalua, johon matkaa oli 39,1 NM. Väinameren terävät aallot heiluttivat venettä, ja keskellä selkää moottori alkoi pätkimään kuten aiemmallakin reissulla samassa kohdassa oli käynyt. Jonkun aikaa huonosti polttoainetta saatuaan kone sammui kokonaan. Laskin sähköllä toimivan keula-ankkurin ja kävin ihmettelemään tilannetta. Huomasin, että ilmauspumpusta painelemallakaan polttoainetta ei tullut. Tulkitsin polttoaineensaannissa olevan jonkun tukoksen, mutta tässä vaiheessa meillä ei ollut tarkempaa tietoa ongelmasta. Joten päätin soittaa meille hinauksen Haapsalun satamaan, jossa saisimme huoltomiehen ratkaisemaan probleemaa. Viron meripelastusnumerossa vastasi hyvin englantia puhunut nainen, joka lupasi järjestää meille hinauksen. Jo reilun tunnin kuluttua viereen kurvasikin poliisivene, joka ystävällisesti veti meidät Haapsalun tuttuun vierassatamaan.

Haapsalu 8.7. – 11.7.

Haapsalun Grand Marinassa olikin paikalla sataman kalustoon kuulunut huoltomies. Hän huomasi nopeasti ongelman syyksi sen yksinkertaisen asian, jota aiemmat huoltomiehemme eivät keksineet. Biodiesel oli kerryttänyt polttoainetankkiin sen verran bakteerimöhnää, että se oli tyhjemmällä tankilla sivusuuntaisessa aallokossa heiluessaan lähtenyt liikkeelle ja tukkinut imuaukon. Homma hoidettiin puhaltamalla yksinkertaisesti tukos irti polttoaineletkun toisesta päästä ja kaatamalla tankkiin Grotamar 82 -ainetta, joka hajottaa möhnän niin, että se pääsee liikkumaan polltoainefiltteriin. Ongelma oli tällä kadonnut ja paria filtterinvaihtoa myöhemmin uutta möhnää ei enää tankista irronnutkaan.

Ongelman ratkettua kävimme odottelemaan Tomin perheen saapumista, siivosimme veneen ja nautiskelimme Haapsalun kesästä. Sääkin oli taas hieman kohentunut ja aurinko paistoi, vaikka lämpimäksi ilmaa ei voinutkaan väittää. Testasimme kaupungin uimahallin, junamuseon, pienen turistijunan ja useita ravintoloita. Kaupunki oli täynnä amerikkalaishenkistä elämää, sillä käynnissä oli suosittu American Beauty -jenkkiautotapahtuma.

Yhteenvetona Viron veneilykokemuksista

Plussat:

+ Vierassatamien palvelutaso asiallinen
+ Hintataso
+ Satamissa oli aina hyvin tilaa
+ Hienoja hiekkarantoja
+ Upeita majakkakohteita
+ Satamissa palvelualtista ja sydämellistä henkilökuntaa

Miinukset:

- Rantauduttavien luonnonsatamien puute
- Avoimet ja tuuliherkät vedet
- Matalat vedet, jyrkät aallot
- Septityhjennys puuttuu monesta satamasta, esim. koko Pärnusta
- Veneilyn tiukempi promilleraja voi hidastaa joitakin aamulähtöaikoja
- Suomen trossipalvelu ei voimassa

Matkaa kertyi yhteensä 220,5 NM. Polttoainetta kului 345 litraa.

Lokitiedot

Kippari(t)
Miehistö
,
Tuuli
Heikko tuuli, 0-3 m/s
Kohtalainen tuuli, 4–7 m/s
Navakka tuuli, 8–13 m/s
Kova tuuli, 14–20 m/s
Pilvisyys
Selkeää
Puolipilvistä
Pilvistä
Sadetta
Veden lämpötila
18-20 °C
Kohteet
, , , , , ,
Alueet
Viro
Avainsanat
, , , , , , , , , , , , , , , , ,
Pärnu vierassatama - Venekerhon ravintola ja terassi leikkipaikkoineen tekevät satama-alueesta varsin viihtyisän
Vesiskoottereita tyrkitään vesille Pärnun vierassataman kupeessa.
Pärnun kohokohta etenkin lapsille, pitkä hiekkaranta dyyneineen.
Aaro Pärnun biitsillä
Pärnun pitkä hiekkaranta.
Pärnun hiekkaranta on lapsille erinomaisen matala ja soveltuu siten kaikenlaiseen vesipelailuun
Aaro-Ronaldo Pärnun biitsillä
Pärnun rannan kupeessa sijaitseva pizzaravintola Steffani on toimiva ratkaisu rantapäivän päätteeksi
Pärnun Lootsi-kadun maisemaa vierassataman kupeessa
Pärnun joki haarautuu vierassataman jälkeen. Paikallisten pienveneiden satama sijaitsee oikeanpuoleisessa haarassa.
Split Potin miehistöä eli Simon perhe Pärnun illassa
Pärnun majakkahenkinen rakennus vierassataman lähistöllä jokihaarassa.
Aaro poseeraa Pärnun iltavalossa
Kihnun tyhjä satama edessä
Kihnun satamassa hengailemassa
Kihnun satamarakennus, josta löytyy myös suihkut ja maisemaikkunallinen sauna
Kihnun satamasta saa vuokrattua fillarit. Niillä pienehkön saaren ottaa nopeasti haltuun.
Kihnun sympaattinen kartta, joka riittää suunnistusavuksi saaren ykkösnähtävyydelle, majakalle
Kihnun sataman miljöötä
Kihnun satama ja yhteysalukset. Suurempi Reet liikennöi Pärnuun muutamia kertoja viikossa. Pienemmillä aluksilla pääsee läheiseen Munalaidin satamaan pari kertaa päivässä.
Kalastusveneitä Kihnun sataman kupeessa
Rock city -leirintäalueen takana on Kihnun hienoimpiin kuuluva hiekkaranta
Rock city -hiekkarantaa ja niemen kärkeä. Kärki jatkuu merelle pitkänä matalikkona.
Aaro fiilistelee Kihnun Rock City -rannalla
Rock City -leirintäalueen ja mökkikylän vaatimaton ravintola
Kihnun Rock City -alueen ravintola tarjoaa edukasta muonaa
Rantaa Kihnun majakan lähettyvillä
Kihnun majakan alakerrassa on pieni matkamuistomyymälä, jossa on etenkin värikkäitä käsitöitä
Majakka, Kihnu
Kihnun kaunis tuletorn eli majakka
Aaro sai jätskin Kihnun majakalta
Kihnun majakan kauniit kierreportaat
Kihnun majakan portaikko
Saaren kärjen maisemaa Kihnun majakan tornista
Kihnun saaren rantaa majakan tornista katsottuna
Kihnun satamassa ei ole muuta uimapaikkaa kuin laituri, josta löytyy uimaportaat. Aaro hyödynsi mahdollisuuden, mutta totesi veden viileäksi.
Aaro ja muita uimareita Kihnun vierassataman laiturilla
Kihnu, vierassatama
Kihnun Rock City -hiekkarantaa
Pitkällä ja avoimella ajelulla Kihnusta Kuressaareen. Keli oli mainio.
Kuressaareen saavutaan ruopattua ränniä pitkin.
Aaro katselee Kuressaaren ränniä ja valitteli lintujen täyttämältä aallonmurtajiltajalta tulevasta hajusta
Kuressaareen saapumassa
Kuressaari, vierassatama
Aaro pääsi uimahommiin Kuressaaren sataman läheltä löytyvälle rannalle
Kuressaaren uimarannalla oli veteen laskeva liukumäki. Aaron piti laskea se kymmeniä kertoja ennen kuin malttoi rannalle.
Aaro kirmaa Kuressaaren uimarannalla
Simo-kipparin rantautumissiivu Kuressaaren satamassa
Kuressaari, Saarenmaa. Vierassatama oli kaikin puolin mukava.
Kuressaaren sataman laitureita.
Kuressaaren ykkösnähtävyys piispanlinna on ihan vierassataman kupeessa.
Piispanlinna, Kuressaari, Saarenmaa
Kuressaaren idyllistä pikkukaupunkia
Kuressaaren kirkko ja kesäistä katua
Kuressaaren katua Saarenmaalla
Pritsumajassa eli entisessä paloasemassa toimii nyt ravintola. Kyseisen paikan eväät jäivät kuitenkin Kuresaaren heikoimmiksi testatuiksi.
Ravintola Pritsumajan terassilla Kuressaaressa
Ravintola Pritsumajan melko mauttomaksi osoittautuneita annoksia.
Kuressaaren viehättävää keskustaa kesäillassa.
Yksi Kuressaaren kirkoista, Saarenmaa
Piispanlinna Kuressaaressa
Piispanlinna heijastuu vallihaudasta, Kuressaari
Kuressaaren vierassatama, Saarenmaa
Kuressaaren vierassatama, Saarenmaa
Aaro Kuressaaren linnassa Saarenmaalla
Aaro Kuressaaren linnassa Saarenmaalla
Anna testasi jousiammuntaa Kuressaaren piispanlinnassa
Anna linnanneitona Kuressaaren linnassa
Kuressaaren piispanlinnassa on monipuolinen museo. Aiheista löytyy myös merenkäyntiä.
Kuressaaren rantaa ja ruopattua veneväylää piispanlinnasta katsottuna
Kuressaaren piispanlinna
Kuressaaresta löytyi myös lasten huvituksia
Kuressaaren isossa leikkipuistossa
Aaro riemuitsi Kuressaaren kunnallisesta leikkipuistosta
Aaro Kuressaaren leikkipuistossa
Aaro Kuressaaren leikkipuistossa
Aaro ja Kuressaaren katutaidetta
Ansekula majakka, Saarenmaa
Kaavi majakka, Saarenmaa
Mõntu satama, Saarenmaa
Aaro ja Anna Sörven majakan lähistöllä Saarenmaalla
Saarenmaan kärki Sörven majakan takana
Sörven komea 52 metrinen majakka Saarenmaalla
Saarenmaan kärki ja Sörven majakka
Sörve majakka, Saarenmaa
Sörven majakalla on myös pieni majakkamuseo. Alakerran lattiakarttalta löytyy havainnolliset pienoismajakat.
Käviöjiden jatkuvasti muokkaamat kivikasaelmat Ohessaaren rantatörmällä Saarenmaalla
Kivipyramidit Ohessaaren rannalla, Saarenmaa
Kihelkonna -kylän kirkko, Saarenmaa
Kuusnõmmen maisemaa Vilsandin suuntaan, Saarenmaa
Aaro Kaalin meteoriittijärvellä, Saaremaa
meteoriittin kraaterijärvi, Kaali, Saaremaa
Kraaterijärvi, Kaali, Saarenmaa
Aaro chillaa Kuresaaren satamassa, Saaremaa
Split Pot Abrukan vierassatamassa
Abrukan saaren tuulimylly
Aaro Abrukan tuulimyllyllä
Abrukan kylätalo
Anna Abrukan kylätalossa
Aaro Abrukan saaren leikkipuistossa
Abrukan ainoa strutsi oli varuillaan vieraista
Pitkä ja tyyni Abruka - Virtsu -matka
Plaanailua tyynessä Abruka - Virtsu -matkalla
Fantastista tyynen kelin plaanausta Abruka - Virtsu -matkalla
Split Pot rikkoo Riianlahden pintaa Abruka - Virtsu -matkalla
Riianlahdella keula kohti Virtsua
Split Pot Virtsun lauttasataman kyljessä sijaitsevassa vierassatamassa
Virtsu, perustoimiva mutta ei kovin viehättävä vierassatama
Virtsun satamassa saatiin seurata Saarenmaalle jatkuvasti ramppaavien autolauttojen liikehdintää
Aaro seuraa innoissaan Regula-laivan saapumista Virtsun satamaan
Virtsun satamassa on vilskettä, mutta ei niinkään huviveneistä johtuen
Virtsun majakka taitaa olla ainut nähtävyydeksi kelpaava Virtsun sataman kupeessa.
Virtsun sataman lähistöllä sijaitsee pitkä rivi tuulivoimaloita.
Aaro ja majakka, Virtsu
Veneilyturisti Aaro Virtsun majakkaa katsastamassa
Ohitimme Hiidanmaalle liikenöivän St Ola -laivan reitin Virtsun ja Kärdlan välillä
Viron hiljaisilla vesillä harvinainen näky, 2 alusta yhtä aikaa Virtsu - Kärdla -matkalla
Suurin osa vastaantulevista huviveneistä tuntui olevan suomalaisia. Vene Virtsu - Kärdla -matkalla
Hylätty Pööru -baari, Lehtma, Hiidenmaa
Tahkuna majakka, Hiidenmaa
Estonian onnettomuuden muistomerkki Tahkunan majakkalla, Hiidenmaa
Tahkunan niemi myrskyisellä kelillä, Hiidenmaa
Tahkunan komea majakka, Hiidenmaa
Majakan portaikko, Tahkuna majakka, Hiidenmaa
Portaikko, Tahkunan majakka, Hiidenmaa
Tahkunan majakan näkymät, Hiidenmaa
Hiidenmaan aaltoja Tahkunan majakan tornista katsottuna.
Ravintola-majatalo Viinaköök tarjosi asiallisen lounasnoutopyödän, Hiidenmaa
Pirteän sävyinen Ristnan majakka, Hiidenmaa
Ristnan majakan sisäänkäynti ja portaikko ei jätä isolle miehelle ylimääräistä väljyyttä
Majakan lyhty, Ristna majakka, Hiidenmaa
Surfers Paradise -ranta, Ristna, Hiidenmaa
Surfers Paradise -rannan aaltoja, Ristna, Hiidenmaa
Aallot Surfers Paradise -rannalla, Ristna, Hiidenmaa
Aallot Surfers Paradise -rannalla, Ristna, Hiidenmaa
Leijalautailija Surfers Paradise -rannalla, Ristna, Hiidenmaa
13-14 m/s -lounaistuulen nostattamat Aallot Surfers Paradise -rannalla, Ristna, Hiidenmaa
Surfers Paradise -ranta ja majakka, Ristna, Hiidenmaa
Leijalautailua Surfers Paradise -rannalla, Ristna, Hiidenmaa
Surfers Paradise leijalautailu, Ristna, Hiidenmaa
Rannalle koristeeksi lahoamaan jätetty kalastusalus, Kalana, Hiidenmaa
Köpu, upea majakka, Hiidenmaa
viro-veneily-142-hiiumaa-kopu-tuletorn
viro-veneily-143-hiiumaa-kopu-view
viro-veneily-144-hiiumaa-kopu-majakka
viro-veneily-145-hiiumaa-kopu-majakka
viro-veneily-146-hiidenmaa-kopu-majakka
viro-veneily-147-hiidenmaa-soru-satama-hylky
viro-veneily-148-hiidenmaa-soru-satama-hylky
viro-veneily-149-hiidenmaa-soru-satama-laiva-keula
viro-veneily-150-hiidenmaa-kassari-ravintola-puhkekeskus-lest-ja-lammas
viro-veneily-151-hiidenmaa-kardla-vierassatama
viro-veneily-152-hiidenmaa-kardla-vierassatama
viro-veneily-153-hiidenmaa-kardla-vierassatama
viro-veneily-154-hiidenmaa-kardla-vierassatama
viro-veneily-155-haapsalu-satama-kalastusalukset
viro-veneily-156-haapsalu-leikkipuisto
viro-veneily-157-haapsalu-leikkipuisto
viro-veneily-158-haapsalu-ravintola-birra-dolomiti
viro-veneily-159-haapsalu-satama-veneet
viro-veneily-160-haapsalu-satama-veskiviigi
viro-veneily-161-haapsalu-satama-veskiviigi
viro-veneily-162-haapsalu-satama-grand-holm-marina
viro-veneily-163-haapsalu-satama-grand-holm-marina
viro-veneily-164-haapsalu-satama
viro-veneily-165-haapsalu-kallis-mari-hoyryvene
viro-veneily-166-haapsalu-linna-keskusta
viro-veneily-167-haapsalu-american-beauty-tapahtuma
viro-veneily-168-haapsalu-raamat-kahvila
viro-veneily-169-haapsalu-american-beauty-tapahtuma
viro-veneily-170-haapsalu-maisemajuna-turistit
viro-veneily-171-haapsalu-rautatiemuseo
viro veneily haapsalu-kerrostalo-vesitorni
viro veneily haapsalu-american-beauty-rekka
viro veneily haapsalu hampurilainen