- Miehistölle (vaatii kirjautumisen)
- Kalenteri
- Hankinnat
- Huollot ja korjaukset
- Statistiikka

Tervetuloa! Split Pot on nimensä mukaisesti kahden perheen yhteisvene, väline rakkaaseen harrastukseemme – saaristossa liikkumiseen. Tähän sähköiseen lokikirjaan säilömme kiertämämme saaret, satamat ja poukamat. Toivottavasti lokimerkinnöistämme löytyy kohdetietoa ja veneilytunnelmia myös muillekin vesillä liikkujille.
Loki.fi on veneilijän tarpeeseen suunniteltu sähköinen lokikirja. Saat Lokiin kaiken veneilyysi ja veneeseesi liittyvän sisällön kätevästi selattavaksi ja jaettavaksi - niin maissa kuin merellä.
22/08/2015
Hellerajan tuntumassa pitkään vellonut sää houkutteli Split Pot-veneilijöiden lisäksi rutkasti muita kippareita Uiva-venenäyttelyyn. Esillä…
Avaa lokimerkintä »
13/08/2015
Kuulopuheet ja sosiaalinen media kantoivat ilouutisia uudesta veneilyhenkisestä keitaasta Hernesaaressa. Kesäloman venereissu oli juuri…
Avaa lokimerkintä »
26/07/2015- 31/07/2015
Omistajaperheiden lomailtua kuukauden päivät Baltiassa oli aika kääntää keula kohti pohjoista ja kotisatamaa. Split…
Avaa lokimerkintä »
11/07/2015- 26/07/2015
Odotetun kesälomareissun aloittava aamu saapui viimeinkin. Aamupalojen jälkeen auto pakattiin ääriään myöten täyteen kesälomareissulla…
Avaa lokimerkintä »
27/06/2015- 11/07/2015
Pärnu 28. – 30.6.
Perheloman starttauspisteenä toimi Pärnu – tuo suomalaisten pyyhelomalijoiden…
Avaa lokimerkintä »
22/06/2015- 28/06/2015
Tällä kertaa kesälomareissulle ei lähdettykään tutusta kotisatamasta Lauttasaaresta vaan kurvasimme Tomin autolla Inkoon satamaan,…
Avaa lokimerkintä »
17/06/2015- 21/06/2015
Tulevaa Juhannusreissua valmisteltiin jo edellisenä päivänä. Tomi kävi tiistaina iltana viemässä perheen matkatavarat veneelle…
Avaa lokimerkintä »
08/06/2015- 09/06/2015
Reilu viikko oli kulunut siitä kun veneen toisen kipparin (Simon) kanssa käväisimme Sipoon Kaunissaaressa…
Avaa lokimerkintä »
01/06/2015- 02/06/2015
Tarkoitus oli tehdä pieni arkinen irtiotto kun siihen töiden puolesta siunautui mahdollisuus ja nauttia…
Avaa lokimerkintä »
30/05/2015- 31/05/2015
Kauden ensimmäinen yön yli venyvä venereissu antoi odottaa itseään tällä kaudella toukokuun lopulle saakka….
Avaa lokimerkintä »
28/05/2015
Säiden lämpeneminen ja auringonpaiste sai kipparin ehdottamaan yhteistyökumppanille palaverin pitämistä toimiston sijaan merellä. Matkalle…
Avaa lokimerkintä »
09/05/2015- 10/05/2015
Äitienpäivän aattona lähdettiin nautinto edellä merelle veneen omistajaperheiden kera. Kuulimme että
Avaa lokimerkintä »